SuomiRockin Iltapäivä Matti Mäki-Kokkila

SuomiRockin Iltapäivä

Matti Mäki-Kokkila potkaisee SuomiRockin iltapäivän liikkeelle arkisin kello 13.00. Suomirockin kivijalat ja uusi musiikki kulkevat käsikynkässä kohti ehtoota Matin heiluttaessa tahtipuikkoa. Herra ihmettelee maailman menoa alan artistivieraiden kanssa ja yhdessä he valitsevat ne isoimmat Suomirockit piristämään arjen harmauttamaa iltapäivää. Matin pehmeämpi puoli nousee lähetyksessä esille Suomirockballadien myötä.

Arkisin klo 13 - 17

Matti Mäki-Kokkila 33, Helsinki

Olen Helsingin Vallilassa asuva rockmusiikin suurkuluttaja, joka on innostunut siitä välillä liikaakin. Minut kannattaa päästää puikkoihin jukeboksin äärellä tai kotibileissä omalla vastuulla. Itse voin viettää lauantai-iltaa myös kahdestaan levysoittimen kanssa. Instrumenttien soittamisen olen jättänyt sen paremmin hallitseville, mutta kuuntelen musiikkia lähes kaikkialla ja keikoilla tulee käytyä melkein viikoittain. On etuoikeus, että rakkaan harrastuksen saa liittää myös työntekoon! Opiskelen journalismia ammattikorkeakoulussa, joten myös yhteiskunnalliset asiat ja ilmiöt kiinnostavat tätä pitkätukkaa.