Kuva: Senja Rapila

Mikko Kuustoselta uusi sinkku - kuuntele Karhupuisto

21.04.2017 13:00 - Rea Tallgren / rea.tallgren@bauermedia.fi

Sinkku on toinen, joka Kuustosen uudelta albumilta on julkaissut. Edeltäjä, Agricolankatu 11, otettiin fanien keskuudessa hyvin vastaan.

Kymmenen vuoden levytystauon päättänyt Mikko Kuustonen julkaisi uuden albuminsa esikoissinglenä Anna Mennä Anna –kappaleen. Nyt on aika toisen singlen, jonka kantaa nimeä Karhupuisto. 

Kuustosen helmikuussa julkaistu levy Agricolankatu 11 nousi ilmestyttyään suoraan virallisen albumilistan sijalle 6. Levy oli Kuustosen kolmastoista studioalbumi.

Pitkällä urallaan Kuustonen on palkittu muun muassa Kultainen Venla- ja Emma-tunnustuksilla, Itsenäisyyden Juhlarahaston kunniapalkinnolla ja Juha Vainio -rahaston sanoittajapalkinnolla

Kuustosen tunnetuimpia kappaleita ovat Aurora, Taivas varjele, Kaktusviinaa ja Enkelit lentää sun uniin.

Tänään julkaistun kappaleen Karhupuisto voit kuunnella alta, tai tästä linkistä

Uuden albumin lisäksi kahdella platina- ja kuudella kultalevyllä palkittu Mikko Kuustonen palasi tänä vuonna myös konserttilavoille. Lisää keikkoja on luvassa kesällä, ja niistä on tähän mennessä julkistettu seuraavat:

19.5. Vesileppis Areena, Leppävirta

1.7. Iskelmä Festivaali, Jämsä

6.7. Jyväskylän kesä, Jyväskylä

4.8. Satama Open Air, Kemi 6.8. Jurassic Piknik, Mikkeli

11.8. Helsinki Allas, Helsinki 18.8. Tuiskulan Kesäteatteri, Tuiskula

Kuustonen paljasti aiemmin kotiinsa tulleen vihakirjeen sisällön, joka oli saanut hänet nauramaan. Lue tarkemmin eeppisen kirjeen sisällöstä tästä

Lue myös: Mikko Kuustonen alkoholismista Apu-lehdessä: "Juominen hallitsi mieltä, kollegoita kaatui viereltä"

Kilpailut

Uusimmat