EP kantaa nimeä Make Nu Metal Great Again.
Kuvan yhteydessä asiaa ei avata lainkaan.
Kuvassa bändi poseeraa 1990-luvun alussa treenikämpällään.
Temonen vaikutti bändissä yli kymmenen vuoden ajan ennen siirtymistään elokuva-alalle.
Apulannan Toinen jumala -kappale on saanut osakseen paljon kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Toni Wirtasen mielestä samanlaista kommentointia tulee aina, kun bändi julkaisee uutta musiikkia.
Apulannan Toni, Sipe ja Ville kävivät SuomiRockin Iltapäivän haastattelussa. Haastattelussa saatiin selvyys moneen sellaiseenkin asiaan, joiden ei olisi arvannut selvitystä kaipaavan - ja aika moni asia jäi vieläkin epäselväksi.
Apulanta kertoo ensi kevään spektaalista sivuillaan.
Kappale kantaa nimeä Toinen jumala.
Apulannan tuleva kappale kantaa nimeä Toinen jumala.
Sipe Santapukki kiittelee bändikavereita ja faneja saamastaan tuesta.
Auto romuttui tilanteessa huomattavasti.
Rokkari on tehnyt viimeiset pari vuotta kevyemmin bänditouhuja.
Apulannan nokkamies on jo toistamiseen mukana syksyllä nähtävässä Vain Elämää -sarjassa.
Wirtanen kertoo, että keikka-elämä tuntuu levolta aina välillä perhearjen jälkeen.
Toni Wirtanen ihmettelee kansainvälisten artistien management-tiimiä, ja sen erikoisia vaatimuksia.
Wirtanen on varautunut pessimismillään huonompiin aikoihin.