Ylppö koki vaikean eron, josta syntyi myös albumi.
Herra Ylppö on yksi tulevan Vain Elämää -kauden artisteista.
Vuoden alussa Ylppö julkaisi uuden albumin.
Sosiaalisessa mediassa useat suomalaiset ovat ottaneet osaa haasteeseen, jossa esitellään nuoruuskuvia.
Vaikeiden aikojen keskellä täytyy puhaltaa yhteen hiileen.
Herra Ylpön uusin albumi on puhdasverinen erolevy, josta katkeruus on kuitenkin jätetty pois. Miestä ei pelota julkaista raadollisen rehellisiä kappaleita.
Herra Ylppö kuvailee itseään laiskaksi sinkuksi.
Jouni Hynysen sooloalbumi julkaistiin viime perjantaina.
Luvassa on myös Ihmiset-yhtyeen materiaalia.
Levy julkaistaan ensi helmikuussa.
Uusi yhtye kantaa nimeä Herra Ylppö ja EX.
Maj Karman laulaja Herra Ylppö kävi SuomiRockin Iltapäivän vieraana ja kertoi uuden kappaleen synnystä sekä tulevista keikoista.
Herra Ylppö paitsi ohjaa, myös kuvaa parhaillaan elokuvaa, jonka nimi on Kronos Kairos.
Suosikkiyhtye lopetti vuonna 2014.