Uutuusyhtye Matka maailman ympäri syntyi risteilyllä: "Siinä kerrottiin tuntemattomalle koko elämäntarina"

18.12.2017 15:52 - Rea Haverinen - Luettu 402 kertaa

Matka maailman ympäri -yhtyeen Sape ja Miro vierailivat SuomiRockin Iltapäivässä.

Kun Sape näki laivalla Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeessäkin aiemmin vaikuttaneen Miron, hyppäsi hän välittömästi nuorenmiehen eteen ja aloitti sanoilla: "Oletko sä Miro? Meidän pitää jutella." Laivalla käydystä parin tunnin keskustelusta syntyi yhtye nimeltään Matka maailman ympäri, jonka ensimmäinen sinkku Ei mikään palaa ennalleen on juuri julkaistu.

SuomiRockin Iltapäivän haastattelussa Sape ja Miro kertasivat niin ensikohtaamisensa uskomattomuutta kuin pohtivat tulevan levynsä ilmestymisajankohtaa ja itselleen merkityksellisintä suomirock-kappaletta. Lisäksi haastattelussa paljastui todellinen syy yhtyeen uudelle - ja silti melko tutunkuuloiselle - nimelle.

Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan yläpuolelta. 

Kuuntele SuomiRockin Iltapäivää arkisin klo 14-18. Tykkää SuomiRockin Iltapäivästä Facebookissa tästä.