Kuva: Anu Palander

Suomirokkarin juoksupäiväkirja, osa 8: Yhdeksän yötä Rock 'n' Roll maratoniin

13.04.2018 14:37 - Rea Haverinen - Luettu 103 kertaa

Kalle Ahola kirjoittaa SuomiRockille blogia juoksemisesta ja musiikin tekemisestä.

Vuosi 1986. Radiossa soivat 'Kaksoiselämää', 'Joka päivä ja jokaikinen yö',  'Pohjois-Karjala' ja 'Ramona'. Kekkonen haudataan, Dingo hajoaa ja Maradona tekee futiksen MM-kisoissa 'Vuosisadan maalin' pujottelemalla läpi koko Englannin keskikentän ja puolustuksen. Pelaan vikan ehjän kauden junnufutista ja Hesa-Cupin ottelussa on oma maradonamainen hetkeni. Vastustajan maalin jälkeen vien pallon keskiympyrään. Saatuani avaussyötön harhautan muutaman pelaajan kunnes minut taklataan vasemmalla laidalla. Nousen nopeasti ja tavoitan pallon juuri ennen kuin se ylittää sivurajan. Sitten jatkan etenemistä ja huomaan pian olevani lähellä rangaistusalueen rajaa. Maalivahti on hieman ulkona maalista ja kohotan pallon löysässä kaaressa hänen ylitseen. Joukkue kaverini saapuvat onnittelemaan hymyssä suin. Jälkikäteen he kertovat erotuomarin selostaneen viimeiset harhautukseni ennen maalikutia.

Itselleni 1986 vuoden eniten soittimessa pyörineet levyt olivat pääkaupunkilaisten Melrosen ja The Nights of Iguanan debyyttialbumit. Melrose soitti esikoisellaan vimmaista sekä juurekasta psychobillyä ja 'Iguaanit' Velvet Undergound -vaikutteista taiderockia. Bändit treenasivat Lepakkoluolassa. Jälkikäteen on ollut mielenkiintoista seurata miten merkittävää musiikkia Lepakkotaustaiset bändit tekivät 80-luvulla. Esimerkiksi Hanoi Rocksin tai Smackin vaikuttajikseen ovat nimenneet monet maailmankuulut yhtyeet: mm. Gunnarit, Pearl Jam ja Nirvana. Melrose on yhä yksi Suomen arvostetuimmista livebändeistä. Nights of Iguana sen sijaan lopetti kun Los Angelesista käsin yritetty kansainvälinen läpimurto ei onnistunut. Osittain samoin kävi Havana Blacksille. Lepakossa vaikuttaneiden 80-luvun bändien kertomat tarinat kokemuksistaan auttoivat meitä 90-luvulla aloittaneita bändejä välttämään monia virheitä. Ja osittain heidän pioneerityönsä ansiosta esimerkiksi HIM ja The Rasmus uskaltautuivat yrittämään maailmanvalloitusta paremmin tuloksin.

Tällä viikolla aikani on mennyt lähinnä oman uuden levyni julkaisuuun ja keikkoihin liittyvän säädön kanssa. Juoksemaan en ole vielä päässyt koska jumittunit alaselkä on vaatinut pakkolepoa. Eilen kävin availemassa paikkoja kevyellä patikalla. Mielessä pyöri monet tulevaan Madridin Rock 'n' Roll maratoniin liittyvät asiat, ennen kaikkea se minkälaisella vauhdilla lähtisin matkaan. Tärkein filosofiani on ollut etten käytä kelloa vaan juoksen fiiliksellä kuunnellen kehoani. Nyt olen huomannut kysyväni tavoiteaikaneuvoja kavereiltani ja salaa haaveilevani neljän tunnin alituksesta. Onneksi törmäsin eilen patikkani päätteeksi mestaripolkujuoksija Joséen.

Eilinen patikka retki päättyi Las Aguasin kylään. Suosituksesta valikoitui lounaspaikaksi Restaurante Casa Mi Madre. Paikan pitäjä José paljastui varsinaiseksi polku- ja ultrajuoksujen asiantuntijaksi. Hänen kisakalenteriinsa kuuluu vuosittan jopa 70-100 kilometrin ultrajuoksuja eri Kanarian saarien vuoristopoluilla. José palautti minut maanpinnalle ja asioiden ytimeen. "Ihan sama onko matka 10, 21 tai 42 kilometriä. Älä juokse aikaa vaan nauti matkasta. Maratonilla tarvitset toki 30 km:n jälkeen magnesiumia ja muita kivennäisaineita. Ja sinun täytyy juosta säästellen voimia. Mutta sen sinä jo hyvin tiedätkin. "

Hyvää viikonloppua kaikille Radio Suomirockin kuuntelijoille! Ja jos haluatte perjantaietkoihin tuulahduksen vuodelta 1986 niin laittakaa Melrosen 'Ritch Little Bitch' rja The Nights of Iguanan 'Too many worlds' soimaan!

(kuva: Kalle Ahola)

(kuva: Kalle Ahola)

(kuva: Anu Palander)

(kuva: Anu palander)

(kuva: Anu Palander)

(kuva: Kalle Ahola)

(kuva: Anu Palander)

-Kalle

Lue aikaisemmat Suomirokkarin juoksupäiväkirja -kirjoitukset tästä

Arvostele artikkeli

Uusimmat