Kuva: AOP

Netflix-käyttäjä katsoi lasten suosikkielokuvan 357 kertaa vuoden aikana - pystyisitkö samaan?

13.12.2017 12:15 - Senja Rapila

Asia hämmästyttää ja huvittaa sosiaalisessa mediassa.

Business Insider -julkaisu uutisoi, että anonyymi Netflix-käyttäjä Iso-Britanniasta on katsonut vuoden 2017 tilastojen mukaan monen lapsen suosikkielokuvan, Mehiläisen elokuva, jopa 357 kertaa vuoden aikana. Tämä tarkoittaa, että käyttäjä on katsonut elokuvan miltei vuoden jokaisena päivänä - tai useamman kerran päivässä.

Asia on hämmästyttänyt myös Facebookissa, ja eräs käyttäjä on murjaissut asiasta jopa vitsin:

"Jerry Seinfeld on katsonut sitä itse."

Vuonna 2007 ensi-iltansa saaneen elokuvan tuottajana ja käsikirjoittajana toimi Jerry Seinfeld, joka antoi äänensä kaiken lisäksi elokuvan päähenkilölle, Barry-mehiläiselle.

Monet vanhemmat ovat kuitenkin todenneet, että tämä on aivan normaalia lapsitaloudessa, sillä lapset saattavat katsoa lempielokuvaansa tai -sarjaansa useita kertoja putkeen päivän aikana.

"Kaikki, kenellä ei ole lapsia, yllättyvät tästä asiasta."

"Jos olet vanhempi, jolla on nuoria lapsia, tämä ei ole sinulle yllätys. Moanaa katsotaan meidän taloudessamme ainakin kolme kertaa päivässä."

Jos et ole itse vielä nähnyt Mehiläisen elokuvaa, voit katsoa sen trailerin alapuolelta.

Lähde: Business Insider

Lue myös: Vain omalla vastuulla! Vuoden karmeimman elokuvan traileri julkaistiin

Kilpailut

Uusimmat