Kuva: Shutterstock

Riina,16, : "Huumeiden hankkiminen netin kautta on helpompaa kuin vaatteiden tilaaminen"

06.06.2018 18:15 - Katariina Auvinen

Nuoret hankkivat huumausaineensa muun muassa kännykkäsovellusten avulla.

Yhä enenevissä määrin julkisuuteen on putkahtanut tietoa siitä, että nuoret ostavat huumeita netin Tor-verkon kautta. Myös koulut ovat huomanneet asian ja varoitelleet vanhempia nuorten huolestuttavasta toiminnasta. 

Monesti nuoret lataavat puhelimeensa kännykkäsovelluksen eli niin sanotun "sipuli-applikaation", jonka avulla he pääsevät surffailemaan anonyymisti Tor-verkossa. Usein sovelluksen kuvakkeena toimii sipuli ja lyhenne Tor tuleekin sanoista The Onion Router. Verkkoselain toimii niin, ettei käyttäjän sijaintia tai hänen ip-osoitettaan voi jäljittää, ja se myös mahdollistaa pääsyn verkkosivuille, joille ei tavallisilla selaimilla ole asiaa. 

Pirkanmaalaiselle Riinalle, 16, sovellus on tuttu muiden nuorten kautta. Hän itse kertoo, ettei ole koskaan kokeillut huumeita tai ollut niiden kanssa tekemisissä.

- Tämä kyseinen applikaatio, ja huumeiden osto sitä kautta on kaikkien nuorten tiedossa. Siitä heitetäänkin vitsiä, että huumeiden tilaaminen on helpompaa kuin vaatteiden tilaaminen netistä alaikäisenä. Toisaalta olen aika harvoin kuullut, että sovellus olisi jollain käytössä, usein nuoret hankkivat huumeensa muualta, Riina kertoo. 

(kuva: Shutterstock )

Riinan mukaan nuoret kuitenkin tietävät hyvinkin tarkasti miten kyseinen homma toimii. 

- Homma toimii niin, että sovelluksen lataamisen jälkeen pääset hakuun, johon pitää syöttää linkki sivustolle, jossa myydään huumeita. Tällaiset linkit leviävät ihan yleisesti, joten sen selvittäminen ja saaminen ei todellakaan ole vaikeaa. Sen jälkeen sivustolle lisätään profiili, jossa toimitaan salanimellä.

- Sieltä saa käsittääkseni aivan kaikenlaisia huumeita ja Pirkanmaalla tiedän yläkoululaistenkin ostaneet huumeita tuota kautta. Olen kuullut myös, että Tor-verkossa nuoret myyvät itseään saadakseen rahaa, Riina kertoo.

Oston jälkeen myyjän kanssa sovitaan, miten huumeet vaihtavat omistajaa. Riinan mukaan nuoria on itse tarjoutunut välittäjiksi, jotta he saisivat rahaa ja saisivat hyväksyntää kaveripiireissään. 

Rikoskomisarion mukaan ongelma on iso 

Asia on kokonaisuudessaan harvinaisen tuttu Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisario Jari Nikoselle

- Ongelma on iso ja vaikuttaa kasvavan. Huumausaine- ja muu laiton kauppa on tullut perinteisen kasvokkain tapahtuvan laittoman kaupankäynnin rinnalle. Ennen huumausaineiden, tai vaikkapa laittomien aseiden hankkimiseksi piti omata kontakteja alamaailmaan. Verkon laittomat kauppapaikat mahdollistavat sen, että kuka tahansa tavallinen kansalainen voi tilata itselleen huumausaineita kotiin postin kuljettamana tai sopia kasvokkain tapahtuvat huumekaupat, Nikonen selventää. 

Nikonen kertoo, että Tor-verkon kauppapaikoilla on havaittu myytävän myös seksiä joko huumeita tai rahaa vastaan. 

- Pääasiassa netissä tapahtuva prostituutio on tavallisen Internetin ulkomailla sijaitsevilla nettisivustoilla tapahtuvaa, hän kertoo. 

(kuva: Shutterstock )

Nuorten huumeiden käyttö on kääntynyt nousuun ja erityisesti marihuanan käyttö nuorten keskuudessa on kasvanut. Nikosen mukaan marihuana on helppokäyttöinen huumausaine, jonka kotikasvatus on vakiintuneella tasolla. 

- Yleensä joku kaveriporukasta kasvattaa sitä itse tai vastaavasti tietää kasvattajan, Nikonen sanoo. 

Nikonen haluaa painottaa, että poliisi tekee koko ajan töitä Tor-verkossa tapahtuvan huumekaupan kitkemiseksi. 

- Verkosta huumausaineiden tilaaminen on kaikkea muuta kuin turvallista. Ostaja ei voi olla mitenkään varma hankkimansa aineen laadusta eli parhaassa tapauksessa hän tulee ostaneeksi leivinjauhetta 50 euron grammahintaan, kun taas pahimmassa tapauksessa kyseessä voi olla jotain uutta, mahdollisesti hengenvaarallista, tutkimuskemikaalia.  

(kuva: Shutterstock)

Radio Novan Niina Backman: "Todella pelottavaa"

Radio Novan iltapäiväjuontaja, Niina Backman, on kolmen lapsen äiti, joista yksi on jo teini-ikäinen. Vanhempana Backmanista tuntuu järkyttävältä kuulla, kuinka helppoa huumausaineiden tilaaminen netistä voi olla. 

- Tuo on todella pelottavaa. Ylipäätään netti ja somemaailma ovat sellaisia, jotka ovat hyvin raadollisia nuorille. Olen pitänyt tyttärelleni melkoisia palopuheita näistä asioista jo nyt. Ensinnäkään et voi ikinä tietää, kenen kanssa juttelet netin välityksellä, Backman kertoo. 

Vaikka laki viestintäsalaisuudesta kieltää vanhempia tutkimaan nuoren puhelimen sisältöä, Backman ei epäröisi ottaa lastensa puhelinta käsiinsä. 

- Tässä kohtaa olen sitä mieltä, että aikuisen pitää käyttää omaa päätään. Jos on epäilys siitä, että nuori voisi olla sotkeentunut hämärään toimintaan, tarkistaisin kyllä asian, Backman napauttaa. 

Riinan nimi on muutettu. Radio Nova ja Voice.fi kuuluvat osana Bauer Mediaan. 

Lue myös: Yksi bileilta muutti Juha-Pekan elämän: "Roskiksen kannen päältä vedin ekat pirit ja taivas oli auki"

Kilpailut

Uusimmat