Kuva: Vilma Kaura

Eppu Normaali -tähti tyytyväisenä: "Vältimme Dingon ja Cheekin kohtalon"

26.11.2016 08:29 - Anna Hopi

40 vuoden ura on ollut Eppu Normaalille tasaista suosiota, mistä bändin jäsenet ovat onnellisia.

Eppu Normaali -yhtyeen kitaristi Juha Torvinen on ylpeä yhtyeen 40 vuoden matkasta. Hän myöntää, että villeimpinä vuosina läheiset ovat pitäneet jalat maassa. Sama on tietenkin ollut vuosien mittaan myös bänditovereiden velvollisuus.

- Keskinäiseen moraaliin kuuluu, että jos jollain meistä on alkanut lähteä mopo käsistä, hän saa kuulla siitä aika nopeasti, tokaisee Torvinen.

- On tärkeää olla kiinni todellisessa maailmassa, koska muuten voisi leijua vähän turhankin korkealla päivät pitkät. Niitäkin tapauksia on nähty, eikä se ole päättynyt kovin hyvin.

Artistikupla uhkaa jokaista esiintyvää taiteilijaa. Torvisen mukaan bändi on välttynyt pahimmalta hypetykseltä, ja hyvä niin.

- Emme ole olleet koskaan olleet mikään sen vuoden sensaatio. Olemme olleet vähän niin kuin aina olemassa. Vaikka ensimmäinen suosio näytti tulevan nopeasti, olimme kuitenkin olleet jo kolmisen vuotta olemassa. Meille ei käynyt koskaan kuin Dingolle tai Cheekille, että he nousivat yhtäkkiä järjettömän isoksi ilmiöksi. Me olemme pelastuneet sellaiselta, koska olemme koko ajan olleet "vain rockbändi", virnistää kitaristi.

- Olemme voineet jokainen käydä kaikki nämä vuodet maitokaupassa ihan rauhassa, ja edelleen. Tämä ei siinä mielessä ole taviselämää kummempaa. Hienoa on ollut, mutta olemme kokeneet myös niitä haasteita, kuten jokainen kokee elämässään.

Eppu Normaalin tarina nähdään EPUT-elokuvassa, joka tulee ensi-iltaan 2. joulukuuta. Katso traileri alta.

Lue myös: Ecuadorin oudoin baari: soittaa Eppu Normaalia, vaikka kukaan ei ymmärrä sanoja

Kilpailut

Uusimmat