Puolison vakava aivovamma opetti iloitsemaan pienestä - katso Juhli elämää -video

19.12.2016 19:45 - Mikko Räsänen

Sampsa Astalan maailmankuva muuttui, kun hänen puolisonsa invalidisoitui vakavassa onnettomuudessa.

Sampsa Astala tunnetaan Suomessa erityisesti euroviisusankarina, sillä hän soitti Lordi-yhtyeessä rumpuja yhtyeen voittaessa euroviisut 2006. Lähdettyään Lordi-yhtyeestä Astala perusti oman Stala & SO -yhtyeensä. 

Viime vuodet eivät kuitenkaan ole sujuneet pelkästään positiivisissä merkeissä. Elokuussa 2014 Astalan puoliso Saara Auvinen joutui pahaan ratsastusonnettomuuteen ja sai vaikean aivovamman, jonka takia hän invalidisoitunut. Auvinen on noussut otsikoihin, kun hän on käynyt julkista taistelu vakuutusyhtiötä saadakseen kuntoutusta, jolla voisi palattaa toimintakykyään. (Lue Saaran tilanteesta täältä)

Sampsa Astala on tukenut puolisoaan tämän toipumisessa. Auvisen loukkaantuminen on myös muuttanut hänen maailmankuvaansa. Se toimi myös inspiraationa kappaleelle Juhli elämää

- Harvoin tänä päivänä lauletaan positiivisuudesta ja elämänilosta. Parhaimmillaan elämä on yhtä juhlaa. Puolisoni vakavan onnettomuuden myötä aloimme iloita hyvin pienistä asioista. Aloimme juhlia elämää, sitä että olemme hengissä, Astala kertoo. 

Kappaleen musiikkivideo on Ville Juurikkalan käsialaa. Se kuvattiin Kaliforniassa. 

- Videossa oli ajatus, että kuvataan hienoissa maisemissa ja pois Suomesta. Aurinkoinen Kalifornia sopii hienosti biisin teemaan. Päivällä oli hiki, yöllä palelsi, mutta hyvännäköstä kuvaa saatiin aikaiseksi. Oli kiva palata Ameriikkaan. Aikaisemmin olin ollut Lordin kanssa siellä kiertueella, Astala kertoo. 

Juurikkala tunnetaan valokuvaajana ja musiikkivideoiden ohjaajana. Hän on aiemmin työskennellyt erityisesti Apocalyptican, Nightwishin ja The 69 Eyesin kanssa ja ohjannut videoita muun muassa Michael Monroelle, Bullet For My Valentinelle ja Reckless Lovelle. Hän kertoo lähteneensä mielellään tekemään videota Astalan ensimmäiselle suomenkieliselle kappaleelle. 

- Sampsa on mun vanha ystävä ja oli tosi kivaa kuvata yhdessä musiikkivideota Kaliforniassa. Muutenkin mun mielestä on aina välillä kiva tehdä videoita myös positiivisempiin kappaleisiin, koska se on selvästi erilaista nykypäivänä. Positiiviset sanoittajat ovat toisinajattelijoita. Nostan hattua artisteille, jotka uskaltavat olla omia itsejään välittämättä ajan trendistä, Juurikkala kertoo. 

- Sampsan biisissä lauletaan "Juhli elämää" ja siinä on hieno ja hyvin erilainen sanoma verrattuna muuhun nykymusiikkiin ja -taiteeseen. Hyvin harvoin ylistetään positiivisuutta. Positiivisuutta pidetään yleensä naiivina ja typeränä. Minä olen toista mieltä, Juurikkala sanoo. 

Katso Juhli elämää -musiikkivideo alta

Lue myös: Saara, 24, nukkuu 18 tuntia vuorokaudessa - "Jouduin luopumaan kaikista suunnitelmistani"

Lue myös: Saara on vaikea aivovamma, vakuutusyhtiö patistaisi töihin

Kilpailut

Uusimmat