Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Ilkka Alanko: "Isyys toi mukanaan tunteiden vuoristoradan"

09.03.2017 13:16 - Anna Hopi

Alangon ja Neljän ruusun uusi kappale Sähkökitara kertoo vanhemmuudesta ja elämän jatkuvuudesta.

Neljä ruusua julkaisi vastikään uuden Sähkökitara -kappaleen, joka on nokkamies Ilkka Alangon, 47, mukaan kappale elämän tärkeimmästä asiasta.

- Laulu ylistää elämän kiertokulkua, mikä kumpuaa kahden ihmisen syvistä tunteista, joita he tuntevat toisiaan kohtaan. Siitä seuraa käsittämättömiä asioita ja mieletön jatkumo, joka jatkuu aina vaan, Ilkka summaa Iskelmän haastattelussa.

- Ihmisillä on kumma tapa kirjoittaa kappaleita siitä elämästä, mitä elää. On tietenkin kautta rock-historian esimerkkejä, että aiheita on otettu rinnakkaistodellisuuksistakin, mutta tässä tapauksessa ei ole sellaisesta. Tunnustan olevani kahden lapsen isä, hän heittää ja iskee silmää.

Alanko muistelee hetken oman isyytensä vaiheita.

- Onhan se valtava muutos, kun se pötkylä ilmestyy kuvioihin ja muuttaa kaiken. Täytyy tunnustaa, että siihen asti olen ollut elämän keskipiste ja kaiken napa, sitten keskipiste siirtyykin toiseen ihmiseen. Se mullistaa elämän täysin, mutta terveellä tavalla, rokkari miettii.

- Pitäisi varmaan kysyä lapsilta tai vaimolta, millainen isä olen. Yritän parhaani, en tiedä riittääkö se. Jos ei riitä, ei voi mitään. Yritän olla avoin, kaveri ja kannustava. Ja rakastava, meinasi tärkein unohtua!

Vanhemmuus ja oman lapsen kasvun näkeminen varmasti myös herkistää suomalaista miestä?

- Tuo on kyllä aika kevyt ilmaus. Se tuo mukanaan mullistuksen ja tunteiden vuoristoradan. Välillä on tosi väsynyt ja välillä on rankkaa - välillä taas ihanaa. Se on monimuotoista, elämänsuola. Kun lapset ovat pieniä, tämä aika ei kestä loputtomiin. Ei tässä muutenkaan tiedetä, kuinka kauan täällä oikein pyöritään. Täytyy ottaa tästä ajasta kaikki irti.

Kuuntele alta uusi kappale Sähkökitara.

"Soitamme yhdessä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä"

Bändi työstää paraikaa seuraavaa albumiaan, joka on vuorossaan Neljän ruusun 15. levy.

- Tarjosimme jo paria muuta biisiä levy-yhtiölle ensisingleksi, mutta sieltä tuli palautetta, että kesä tulee ja aurinko paistaa, että eivätkö nämä ole vähän turhan melankolisia kappaleita. Laulettiin jostain räntäsatesta, hän nauraa.

- Sähkökitara on hämmästyttävän positiivinen Neljä ruusua -kappale. Vähintään yhtä valoisa biisi, kuin Missä vaan, josta tuli kova kesähitti ja toimii edelleen keikoilla.

Bändi valmistautuu 17. maaliskuuta alkavalle kevätkiertueelle. Alanko sanoo, että yhtyeen soitto rullaa edelleen loistavasti 35 vuoden kokemuksella.

- Meillä on tosi hyvä fiilis, ja jokseenkin sama kuin aina ennen. Kaikkihan kyselee aina sitä pitkän iän salaisuutta, niin  se tietty vaaran tuntu se juttu. Emme tiedä, olemmeko kahden vuoden päästä vielä olemassa. Emme ole koskaan sopineet mitään tulevaisuuteen. Soitamme niin kauan kuin se tuntuu hyvältä, ja se todellakin tuntuu nyt hienolta!
 
Katso alta Neljän ruusun kevään julkaistut keikat:

17.03. Mari's Coffee, Kouvola                                            
18.03. Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä                                                      
24.03. Himos Areena, Jämsä                        
25.03. Tähti, Oulu                                      
30.03. Sellosali, Espoo           
31.03. Verkatehdas, Hämeenlinna                                       
01.04. Halli, Forssa                                      
07.04. Tulisuudelma, Vantaa                         
08.04. Virgin Oil Co., Helsinki                      
13.04. Sibeliustalo, Lahti         
14.04. Bomba, Nurmes                               
15.04. Puikkari, Kuopio          
16.04. Kerubi, Joensuu

Lue myös: Neljä Ruusua julkaisi uuden kappaleen - kuuntele Sähkökitara

Kilpailut

Uusimmat