Kuva: AOP

Vain elämää -tähti Irina: "Itkin kuvauksien aikana enemmän kuin koskaan"

22.03.2017 11:00 - Anna Hopi

Laulaja Irina liikuttui artistien onnistuneista vedoista kyyneliin monta kertaa.

Irina on yksi seitsemästä artistista, joka nähdään Vain elämää -sarjan uudella kaudella. Espanjassa kuvatussa ohjelmassa ovat hänen lisäkseen mukana Nikke Ankara, Laura Voutilainen, Petra, Olli Lindholm, Robin ja Samu Haber.

Näin Irina kuvailee kokemustaan supersuositun televisiosarjan kulisseissa.

- Se on sellainen ykkösluokan musaleiri. Oli ajatus, mitä se tulee olemaan, ja se oli sitä ja paljon enemmän! Tunsin etukäteen Petran ja Lauran, mutta en ketään noista miehistä. Lauran kanssa asutaan molemmat Heinolassa, ja Petra taas kuuluu samaan mimmi-poppariporukkaan, jonka kanssa välillä kokoonnutaan parantamaan maailmaa, hän sanoo.

- Toki olen kohdannut osan keikkapaikoilla aikaisemmin. Mietin aluksi, että tuleeko meille hyvä porukka. Ajattelin, että tylsää tuskin tulee, kun kaikki ovat aika vauhdikkaita. Oli hauska, energinen, fyysinen, mutta myös herkkä porukka, Irina kuvailee.

- Sain itkeä kymmenen päivän aikana enemmän kuin varmaan ikinä!

"Jännitin Olli Lindholmia paljon"

Vain elämää -sarjan joukkohenki lähti syntymään jo ennen kuvauksia.

- Meillähän oli heti lentokentällä kone pari tuntia myöhässä, ja yhteishengen rakentaminen lähti jo siitä. Tiesin jo silloin, että kyllä, tästä tulee hyvä juttu. Nikke Ankara jännitti lentoa, niin näki heti, miten Samu otti siitä koppia. Kannatteleminen alkoi heti, että pelaamme samalla puolella, olemme yhtä tiimiä ja pidämme toisistamme huolta.

- Jännitin Ollia aika paljon, hän oli nähnyt jonkun Yön vanhan kommentin, missä olin sanonut, että en yhtään tykkää Yön musiikista. Mietin, että apua, onko lähtökohta on se, ettei hän niin piittaa minusta. Olen kieltäytynyt heidän kanssa duetosta ja vaikka mitä, Irina nauraa.

Onneksi näin ei kuitenkaan ollut asian laita.

- Vitsi, miten huumorintajuinen ja itseironen tyyppi hän on! Samu Haber on sellainen, että hän puhui ihan taukoamatta. Ja Robin on juuri sellainen kuin hänen julkisuuskuvansakin - todella positiivinen ja valoisa tyyppi. Heittää volttia siellä täällä. Nikke on sellainen nallekarhu, ja mimmit ovat upeita. Ihan järjetön ikävä on kaikkea sitä, homman suola on juuri se, että kuvaukset ovat niin intensiiviset.

"Pelkäsin, ettei pitäisi jonkun vedosta"

Irina sanoi visioineensa etukäteen, miltä hänen kappaleensa mahtaisivat kuulostaa toisen artistin käsittelyssä. Todellisuus oli jotain niin paljon enemmän kuin hän uskalsi edes toivoa.

- Eivät ne menneet niin kuin luulin! Arvasin oikein biisejä, mitä tulee, mutta en voinut tietää, kuka valitsisi minkäkin kappaleen. Oli hienoa kuulla artistien henkilökohtaiset syyt, miten he olivat kokeneet valitsemansa kappaleen.

- Pelkäsin myös sitä, että mitä jos jonkun artistin veto olisi minusta vääränlainen. Mutta ei... minähän pillitin siellä ihan täysillä neljässä biisissä. Kaikki biisit eivät olleet nyyhkyversioita, mutta olin vain niin törkeän onnellinen, koska artisti oli onnistunut kappaleeni kohdalla niin hyvin, että se kuulosti todella hyvältä. Siellä on loistava äänentoisto, ja se, että tyyppi vetää sun kappaletta kahden metrin päästä.

Laulaja sanoo, että voisi koska tahansa uusia kokemuksensa Espanjassa, ja vaikka ilman kameroita.

- Vähintään kerran vuoteen voisin istahtaa siihen pöytään kenen tahansa artistin kanssa. Kun aina joka vuosi valitetaan, että miksi tuo ja tuo artisti, niin minusta se on se ja sama, keitä on mukana. Kaikkien stoorit on kiinnostavia, ja se, mitä biiseille tehdään, on kiinnostavaa.

Lue myös: Uuden levyn kanssa tuskaillut Irina: "Minulla ei ollut enää mitään annettavaa!"

Lue myös: Irina paljastaa: Jättihitti oli ajaa koko yhtyeen välirikkoon

Lue myös: Irina pitkästä avioliitostaan: "Välillä haluaisin pitää vuoden loman"

Kilpailut

Uusimmat