Kuva: Mikko Räsänen

The Rasmuksen suomenkielinen kappale on ulkomaan keikkojen kohokohta - kaikki laulavat mukana

07.10.2017 21:15 - Henna Koste

Rakkauslaulu osataan myös rapakon takana.

The Rasmus julkaisi tänään perjantaina 6. lokakuuta Dark Matters -albumin. Yhtyeen nokkamies Lauri Ylönen ja rumpari Aki Hakala kuvailevat, että myös uusissa kappaleissa The Rasmuksen "dna" on tunnistettavissa. Miehet ovat tyytyväisiä, että he valitsivat aikoinaan  laulukielekseen englannin.

- Olemme käyneet 60-70 maassa keikkailemassa, koska keksittiin näin makea juttu, Hakala iloitsee.

- Pidettiin päämme, että laulut ovat englanniksi, vaikka on ollut kaikenlaista levy-yhtiön toivetta, että vetäkää suomeksi, Ylönen paljastaa.

- Rakkauslaulu on aika kova kappale, Hakala huomauttaa.

Vuonna 1995 julkaistu laulu erottuu bändin tuotannosta myös riisutulla tyylillään. Kappale onkin Hakalan mukaan suosittu juuri ulkomaan keikoilla. 

- Se kuuluu settiin tyyliin encoren ekana biisinä. Kysytään yleisöstä, ketkä osaa puhua suomea. Aina sieltä nousee vaikka joku meksikolainen käsi pystyyn. Pyydetään tyyppi lavalle laulamaan Rakkauslaulu. Sitten odotamme, että hän tulee yleisön läpi ja hänet nostetaan lavalle. Se on ihan sairaan sympaattista, kun kuulee vaikka espanjankielisen laulavan suomeksi, ja koko sali yhtyy siihen. Siinä on taikaa ilmassa, Hakala kuvailee. 

Juttua korjattu 7.10.2017 klo 23.00: Rakkauslaulu ei ole yhtyeen ainoa suomenkielinen kappale.

Lue myös: The Rasmuksen pojista kasvoi isiä - he paljastavat, miksi se pitää bändin kasassa

Kilpailut

Uusimmat