Kuva: Senja Rapila

Marco Hietala palaa lavalle Tarja Turusen kanssa: "Toivon, että pääsisimme taas kaveruuteen kiinni"

12.10.2017 15:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kaksikko esittää dueton myös Raskasta joulua -levyllä.

Nightwish on noussut jälleen otsikoihin, kun Marco Hietalan, 51, elämästä kertova Ruostumaton-kirja näki päivänvalon. Kirjassa Hietala kertoo avoimen rehellisesti elämänsä käännekohdista.

Yksi niistä ajoittuu noin 12 vuoden päähän, aikaan jolloin Nightwishin pitkäaikainen solisti Tarja Turunen, 40, sai lähtöpassit yhtyeestä.

Asia ilmoitettiin Turuselle kirjeellä.

"Kun lopulta tämä pitkä ja menestyksekäs maailmankiertue päättyi Hartwall Areenan onnistuneeseen konserttiin, ojensimme viimeisten halausten jälkeen Tarjalle sen kuuluisan erottamisesta ja sen syistä kertovan kirjeen," kirjassa muistellaan.

Päätöksen taustalla oli Hietalan mukaan pitkään jatkunut eripura. Viimeinen pisara oli Turusen laukoma kommentti Tuomas Holopaiselle.

"Tarja totesi: Muista sie Tuomas, että mies tarvi tätä bändiä enää ja voin jättää tämän bändin milloin vain. Vaikka yhden päivän varoitusajalla. Siinä se oli. Tuon kommentin jälkeen ei ollut enää paluuta."

"Paluu samalle lavalle"

Nyt vuosia myöhemmin kaksikko nousee kuitenkin jälleen samalle lavalle, kun sekä Turunen että Hietala ottavat osaa Raskasta joulua -kiertueeseen.

Hietalalla ei omien sanojensa mukaan ole tarvetta keskustella menneistä Turusen kanssa. Tärkeintä on keskittyä musiikkiin.

- Jos skismaa on vuosien saatossa ollut, niin se ajoittuu sinne 12 vuoden päähän. Se kaikki on kirjassa siksi, että se on pala mun historiaa. En tietoisesti mieti niitä asioita, sillä katkeruus ja kaunan kantaminen on todella tyhmää. Sillä myrkyttää vain oman elämänsä.

Tavoitteena onkin, että kaveruus nousisi kinastelun yläpuolelle.

- Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että teimme Tarjan kanssa albumiduon, eikä sitä, että mennään lavalle yhdessä, Hietala kertoo. 

- Olemme varmasti eri ihmisiä kuin 12 vuotta sitten. Lähinnä toivoisin, että sitä kaveruutta olisi tähteenä sen verran, että kaiken sen hyödyttömän kinastelun jälkeen, pääsisimme taas kaveruuteen kiinni, Hietala toteaa Voice.fi:n haastattelussa.

Lue myös: Marco Hietala menneisyydestään: "Olen loukannut ja satuttanut minulle tärkeitä ihmisiä"

Kilpailut

Uusimmat