Kuva: Senja Rapila

Olli Lindholm vaikeasta isäsuhteestaan: "Hain kirveen ja yritin lyödä sillä isää"

19.10.2017 10:31 - Anna Hopi

Laulaja Olli Lindholm ei koskaan oppinut tuntemaan omaa isäänsä kunnolla.

Laulaja Olli Lindholm, 53, kertoo tänään ilmestyneessä Olli - Yhden miehen varietee -kirjassa vaikeasta isäsuhteestaan. Isä ei ollut koskaan kovin täysillä läsnä Lindholmin elämässä. Kun hän syntyi vuonna 1964, isä ei suostunut tunnustamaan lastaan. Vasta isyystesti paljasti totuuden. Laulajalla on siitä muistona viilto kantapäässä.

Arno Kotron kirjoittamassa elämäkerrassa Lindholm kertoo, ettei muista yhtään isän kanssa yhdessä vietettyä kalaretkeä tai futispeliä lapsuudesta. Isä teki töitä ympäri Suomea rakennustyömailla ja asui viikot parakeissa.

"Isähän muuttui hiljalleen. Hassua kyllä, hän oli siedettävä silloin kun joi, muuten ei. Isä sai hankittua jostain autonkin ja alkoi tulla aina viikonloppuisin käymään kotona. Mutta hän oli jo muuttunut sellaiseksi, että me lähdettiin yleensä äidin kanssa silloin evakkoon. Sittemmin 80-luvun alussa se ihminen lähti kokonaan mun elämästä. Ihan hyvä että lähti." Olli Lindholm muistelee.

"Ja on mulla sellainenkin muisto, että sattumalta törmään isääni kun olen kavereiden kanssa liikkeellä kaupungilla. Isä sanoo lopuksi: "Kerro isälles terveisiä."

Artisti kertoo riidelleensä murrosikäisenä usein isänsä kanssa. Näissä riidoissa äiti asettui poikansa puolelle, ja isä jäi yksin.

"Itse muistan että joskus murrosikäisenä tulee isän kanssa riita joulutähden asennosta tai jostain, haen kirveen ja yritän lyödä sillä isää. Äiti ei tuota muista. Mutta oikeastaanhan se on toisarvoista, oliko mukana kirves vai ei. Ilmapiiri oli jokatapauksessa tuo," Lindholm kertoo.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Isästä tuli yksinäinen ihmisraunio"

Lindholm ei tiedä, seurasiko isä hänen elämäänsä julkisuudessa Yö-yhtyeen nokkamiehenä. Isä kuoli vuonna 1998. Olli ehti tavata hänet ennen kuolemaa. Perinnöksi hän sai matkaradion ja lottokoneen.

Viimeinen tapaaminen oli Satakunnan keskussairaalassa, kun hengenlähtö oli jo lähellä.

"Se oli outo hetki. Katsoin mun isää ja jotenkin hän näytti todella hyvältä vaikka oli kuolemansairas. Välillä olen miettinyt, että oikeastaan olen elänyt aika samanlaista elämää. Isä työskenteli isoilla työmailla vastuullisissa tehtävissä ja yritti pitää settiä kasassa. /.../ Voi olla että olen joissain piireissä vittumaisen miehen maineessa, mutta kyllä mä olen aina koettanut olla mahdollisimman oikeudenmukainen."

Lindholmin mukaan isää ei kaivannut hautajaisissa kukaan. Laulaja ei tiedä vieläkään, minne hänen isänsä on haudattu.

"Isän elämänkaari on todella surullinen. Hänestä tuli yksinäinen ihmisraunio."

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Kirja summaa Olli Lindholmin artistielämän: "Onnistumisia, epäonnistumisia ja yksinäisyyden hetkiä"

Kilpailut

Uusimmat