Kuva: Senja Rapila

Marco Hietala Nightwishin paluusta keikkalavoille: "Ensimmäinen kerta, kun mennään rundi edellä"

24.10.2017 09:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Nightwish ei heti julkaise uutta musiikkia.

Legendaarinen Nightwish tekee ensi vuonna paluun keikkalavoille. Takana on sitten noin vuoden mittainen tauko, jonka aikana yhtyeen jäsenet ovat puuhanneet kuka mitäkin. Muun muassa laulaja Floor Jansenista tuli äiti, sen sijaan basisti Marco Hietala avasi elämäänsä elämäkertakirjan avulla.

Hietalan mukaan paluuta lavoille on kuitenkin odotettu. Tällä kertaa homma poikkeaa kuitenkin runsaasti aiemmista vuosista.

- Vähän pelottaa, kun lähdetään ensimmäistä kertaa minun mukana olon aikana rundi edellä. Eli emme tee albumia, vaan lähdemme keikalle. Otetaan siis vanhoja biisejä mukaan ja koitetaan tehdä niistä tasapainoinen kooste.

Hietalan mukaan hämmentävintä onkin opetella kappaleita, joiden soittaminen ei ole mitään lastenleikkiä.

- Vanhoilla levyillä on kappaleita, joiden soittamisesta ja laulamisesta minulla ei ole mitään hajua. Nyt on sitten muutama kuukausi aikaa harjoitella, Hietala naurahtaa Voice.fi:n haastattelussa.

Hietalan mukaan luvassa on kuitenkin loppuun saakka mietitty kokonaisuus, joka tuskin jättää kylmäksi.

- Kappaleet sovitetaan nykyiseen kokoonpanoon sen mukaan, mitkä ovat esimerkiksi ihmisten vahvuudet. Rakennamme  niistä siis nykyaikaisempia versioita, hän vihjaa.

Lue myös: Marco Hietala menneisyydestään: "Olen loukannut ja satuttanut minulle tärkeitä ihmisiä"

Kilpailut

Uusimmat