Kuva: Senja Rapila

Mihin katosivat Olli Lindholmin miljoonat? "Mitään ei ole säästössä!"

01.11.2017 12:30 - Anna Hopi

Olli Lindholm on ansainnut 2010-luvulla reilusti yli miljoona euroa. Rahat ovat kuitenkin myös menneet nopeasti.

Laulaja Olli Lindholm, 53, on tienannut Yön keulahahmona vuosittain tuntuvia summia ja hän kuuluu parhaimpien tienaavien suomalaismuusikoiden joukkoon. Iltalehden uutisoimien tuoreiden verotietojen mukaan Lindholm tienasi viime vuonna 150 596 euroa. Se on Lindholmin mittakaavassa vähän, sillä 2010-luvulla hän on tätä ennen ansainnut joka vuosi reilusti yli 200 000 euroa. Lindholmin tulot pelkästään tältä vuosikymmeneltä nousevatkin lähes 1,5 miljoonaan.

Voice.fi-sivuston haastattelussa Lindholm paljastaa, että huipputuloista huolimatta hänelle ei ole jäänyt säästöjä.

- En ole laittanut yhtään rahaa säästöön, mitään ei ole. Tykkään tienaamisesta, on kiva pärjätä. Kyllä myös jonkin verran tuhlaan, ostelen vaatteita ja matkoja, hän kertoo.

Laulaja arvostaa rahaa perusasioiden hankkimisessa, mutta ei ole rakentanut elämää suuren omaisuuden varaan.

- Koen, että elämäni onnellisimmissa hetkissä raha ei ole kuitenkaan näytellyt kovin suurta roolia. On hienoa, että minusta sanotaan, että se "Lindholmin Olli on reilu jätkä". Tottakai olisin voinut tehdä tämän sillä tavalla, että kaikki olisivat minulle vaan töissä. Tienaisin itse suurimman osan, ja muut purisivat vieressä hammasta. En nauti kuitenkaan itse sellaisesta. Saan hyvän mielen siitä, että bändin jätkät saavat niin hyvää palkkaa, että se mahdollistaa heidän elämässään asioita, hän perustelee.

(kuva: Senja Rapila)

Muusikon 24 vuoden avioliitto vaimo Satu Lindholmin kanssa päättyi vuonna 2015. Lindholm kuvailee tuoreessa Olli -yhden miehen varietee -kirjassa avioeron tulleen kalliiksi. Sen takia otettiin myös velkaa.

- Avioeron jälkeen on velkaa - se tuli yllättävään paikkaan ja maksoi sen, mitä maksoi. Se homma meni reilusti, hän summaa.

Luksusta tähti ei elämäänsä kaipaa, vaan tavallinen arki riittää täyttämään Lindholmin toiveet.

- Mietin aikanaan asumista, kun meitä oli kaksi lasta ja kaksi aikuista kotona. Minun mielestäni ihminen ei tarvitse yli 120 neliön omakotitaloa. Rivitalo riittää, jossa on sauna. Vaikka minulla olisi enemmän rahaa, en haluaisi hienoa asuntoa, hän kertoo.

- Minusta ihminen ei tarvitse mitään luksusta. Lapset ovat saaneet kulkea. On jenkkiautoa ja moottoripyörää ja matkustelua. Toki matkustelemme myös Eveliinan kanssa. Kokemusten kartuttaminen on hienompaa.

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Uhkapeliyhtiö halusi Olli Lindholmin mainoskasvokseen: "Olisi voinut tuhota elämäni"

Lue myös: Kirja summaa Olli Lindholmin artistielämän: "Onnistumisia, epäonnistumisia ja yksinäisyyden hetkiä"

Lue myös: IS: Olli Lindholm yllättyi Jussi Hakulisen syöpädiagnoosista - kärsii itsekin eturauhasvaivoista

Lue myös: Olli Lindholm, kenen suomalaisartistin kanssa haluaisit tehdä kappaleen?

Kilpailut

Uusimmat