Kuva: Senja Rapila
Anssi Kelan karmein keikkamuisto: Kukaan yleisöstä ei edes katsonut lavalle
Anssi Kela on kokenut uransa aikana massiiviset keikkayleisöt, mutta myös hetkiä, jolloin keikoilla on ollut vähän väkeä.
Laulaja Anssi Kelasta ilmestyi vastikään kirjan Anssi Kela - Kosketusetäisyydellä. Teos kertoo 45-vuotiaan artistin kuluneista vuosista - huippukeikoista ja mahalaskuista. Kela on haastattelussa tyytyväinen kuluneista vuosista, joihin on mahtunut satoja erilaisia keikkoja.
- Suomessa on monenlaisia keikkapaikkoja, joissa on kaikissa oma tuntunsa. Kirjassakin lähdetään Tennipalatsin katolta liikkeelle, mutta käydään välillä pienellä baarikeikalla Forssassa, ja jäähallin lavalla, Kela kuvailee.
Suomessa nimekäskin artisti voi tehdä areenakeikkojensa välissä pubikeikan, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Hän myöntää, että isolla areenalla esiintymisen jälkeen pienet baarilavat tuntuvat entistäkin pienemmiltä.
- Pakko myöntää, että jos minun pitäisi sanoa, kummasta nautin enemmän, niin pidän kyllä isoista lavoista, koska siellä on tilaa ympärillä ja voit keekoilla miten paljon haluat. Nautin kyllä pikkulavojen intiimiydestä, intensiteetistä ja hiestä, Kela sanoo.
(kuva: Mikko Räsänen)
"Katselin pelkkiä takaraivoja"
Laulajalla on ollut vuosien varrella keikkoja, joissa tunnelma on ollut hullua euforiaa ja yleisömerta. Hän on kohdannut myös artistin pahimman painajaisen - jäätyneen keikan.
- Jäätyneimmät keikat ovat monesti yksityistilaisuuksia. Minut tilataan jonnekin firman tilaisuuteen, jonne menen vetämään akustisen keikan soolona. Suuri osa niistä keikoistakin on hyviä, mutta joskus tulee vastaan jäätyneitä tilanteita. Pystyn aistimaan lavalta helposti, millainen ilmapiiri kyseisessä firmassa on, Kela kertoo.
- Muistan yhden firmakeikan, jossa oli satoja ihmisiä istumassa salissa. Yhteen nurkkaan oli tehty pieni lava minua varten. Nousin lavalle ja aloin laulaa omia kappaleitani. Näin salissa istuvat ihmiset, ja tajusin, että katselin pelkkiä takaraivoja. Paikalla oli parisataa ihmistä - yksikään ei katsonut lavalle päin. Siitä tuli orpo fiilis, kun ketään ei kiinnostanut.
Laulaja sanoo, että tuollaisissa tilanteissa kuuluu vain silti vetää oma keikka täysillä. Kela vetää esiintyjänä ylimääräisen vaihteen silmään ja tekee parhaansa näyttääkseen yleisölle.
- Se voittajafiilis on mieletön, kun yksikin pää kääntyy katsomaan. Yksi sielu on pelastettu, hän nauraa.
- Kyllä keikan aikana jo useampi heräsi seuraamaan esiintymistä.
(kuva: Mikko Räsänen)
"Väkeä oli silmänkantamattomiin"
Anssi Kela muistaa esimerkin toisesta ääripäästä. Hän teki unelmiensa keikan viime kesänä Ruisrockissa.
- Se oli paras keikka ikinä. Esiinnyimme bändin kanssa teltassa. Toissavuonna esiinnyimme samoilla festivaaleilla päälavalla, aluksi tuli fiilis, että onko meidät downgreidattu nyt jonnekin telttaan, hän sanoo.
- Kävin vähän ennen lavalle nousua kurkkaamassa yleisöä, ja tajusin, että teltta on ihan täysi. Väkeä oli silmänkantamattomiin. Viisi minuuttia ennen keikan alkua yleisöstä alkoi kuulua "Anssi, Anssi" -huutelua. Jo Milla-aloituskappaleessa meno oli ihan posketon. Talletin sen muiston sydämeeni ja tutkiskelen sitä sitten joskus vanhana lepositeissä, Kela sanoo.
Muusikon mielestä maagisimpiin keikkahetkiin ei välttämättä tarvita isoja yleisömäärää. Joskus sellaisia on ollut myös pienillä keikkapaikoilla.
- Olin akustisella soolokeikalla Kerava Salissa, siellä oli 300 ihmistä. Keikka jäi erityisesti mieleen, yleisön kanssa syntyi yhteys ja tapahtui asioita, mikä ei kuulunut käsikirjoitukseen, hän kuvailee.
Lue myös: Anssi Kela aukoistaan suomirock-sivistyksessä: "Hurriganesia en ole kuunnellut koskaan"
Lue myös: Anssi Kela on tauon tarpeessa: "Askel on viime aikoina painanut"
