Kuva: Senja Rapila

Tiktak-jäsenet muistelevat kriisipalavereitaan: "Teini-ikäisten tyttöjen kiukuttelua"

17.11.2017 17:11 - Anna Hopi

Tiktak -bändiläisten suhtautuminen omaan työhön muuttui ammattimaisemmaksi Amerikan kiertueella 2000-luvun alussa.

Kerroimme aikaisemmin tänään, että kymmenen vuotta hiljaiseloa viettänyt Tiktak-tyttöbändi tekee paluun. Yhtyeen Petra ja Emppu olivat Radio Suomirockin vieraana ja kertoivat, mikä on yhtyeen jäsenten hyvien välien salaisuus.

Kun monien yhtyeiden historia on riitaisa, Tiktakin naiset ovat pitäneet yhteyttä taukonsa aikana joka vuosi. Keskinäiset suhteet ovat niin hyvät, että paluu tehdään alkuperäisellä jäsenistöllä.

- Kun emme säveltäneet biisejämme itse, niin yhtyeessä ei ollut koskaan musiikillista johtajaa, joka pyörittäisi hommaa. Usein niistä hommista syntyy syviä arpia ja ristiriitoja. Olemme olleet tasapuolinen kuusikko, Emppu kertoo juontaja Rea Haveriselle.

- Olemme myös tehneet paljon töitä sen eteen, että välit ovat pysyneet niin hyviltä. Niin humoristiselta kuin se kuulostaakin, aktiivivuosina meillä oli kriisipalavereita. Jos jonkun mieltä joku asia painaa tai ryhmädynamiikassa oli jotain häikkää - kun kissa nostettiin pöydälle, oli aina helpompi jatkaa eteenpäin, hän jatkaa.

Eniten yhtyeen jaksamista koetteli vuosina 2000-2001 tehty Amerikan kiertue.

- Kun teimme jenkkirundia, olimme käytännössä kuukauden samassa bussissa. Se oli minulle käännekohta. Sitä ennen se oli teini-ikäisten tyttöjen kiukuttelua. Väsymystä purettiin muihin. Kun olimme niin tiiviisti yhdessä rundilla, kaikki tuntuivat tajuavan, että vaikka olisit kuinka väsynyt, et voi purkaa sitä sensuroimattomana muihin, Petra sanoo.

- Koen, että olen Tiktakista oppinut eniten ryhmässä tekemistä. Sen jälkeen oman bändin pyörittäminen on ollut helppoa. Olen osannut ottaa muita huomioon. Se on ollut mieletön sosiaalisten suhteiden koulu.

Kuuntele alta koko Suomirockin haastattelu Tiktakin Petran ja Empun kanssa.

(kuva: Mikko Räsänen)

Radio Suomirockin iltapäivässä äänessä 14-18 Matti Mäki-Kokkila ja Rea Haverinen.

Lue myös: Tiktak tekee yllätyspaluun: "Olemme itsekin yllättyneitä"

Kilpailut

Uusimmat