Kuva: Teppo Kangas

Elonkerjuu palasi pitkältä tauolta - katso yhtyeen uusi musiikkivideo!

22.03.2018 14:00 - Emmi Moilanen

Saanhan mä tulla viereesi -kappaleen julkaissut yhtye kertoo ikävöineensä keikkailua.

Pitkällä tauolla ollut Elonkerjuu-yhtye on tehnyt paluun uuden Saanhan mä tulla viereesi -kappaleen myötä. Yhtyeen uutena solistina toimii Osku Ketola. Elonkerjuu jäi tuumaustauolle vuonna 2015, jonka seurauksena viulisti Johanna Koivu ja laulaja Juha Lagström jättivät yhtyeen.

Elonkerjuun jäsenet kertovat nyt, että uusi solisti otettu ilolla vastaan.

- Olemme ottaneet uudesta jäsenestämme kaiken irti. Oskua ei ole päästetty studioon lepäilemään, kitaristi Simo Ralli kertoo tiedotteessa.

Vaikka uudet tuulet puhaltavat, keikoille ikävöinyt yhtye jatkaa vanhalla tutulla asenteellaan.

- Elonkerjuu etenee uusilla menopeleillä, kurvaa uusilla kujeilla, muistaa mistä on kotoisin, ja on tukevasti juurillaan, Ralli jatkaa.

Ketolan lisäksi yhtyeen kokoonpanossa jatkavat kitaristi Simo Ralli, basisti Antero Naali sekä Rumpali Lenni Paarma. Elonkerjuu aloittaa kevätkiertueensa kiirastorstaina Seinäjoelta.

Kuuntele yhtyeen uusi Saanhan mä tulla viereesi -kappale alta.

Lue myös: Johanna Koivu ja Juha Lagström jättivät Elonkerjuun lopullisesti - tekee paluun uudella solistilla!

Kilpailut

Uusimmat