Kuva: Getty Images

Guns N' Roses -legenda liftasi Hanoi Rocksin perässä 1980-luvulla

05.04.2018 08:15 - Mikko Räsänen

Sami Yaffa muistelee nuorta Hanoi Rocks -fania, josta tuli sittemmin hänen ystävänsä ja rock-legenda.

Hanoi Rocks -tähti Sami Yaffa kertoo Klassikoiden kullankaivajat -podcast-sarjassa parhaita rock-muistojaan lähes neljä vuosikymmentä kestäneeltä uraltaan. Los Angelesia käsittelevässä jaksossa puhe kääntyy luonnollisesti Guns N' Rosesiin. Yaffa kertoo seuranneensa GNR:n nousua läheltä aivan alusta lähtien erityisesti siksi, että yhtyeen biisintekijä-kitaristi Izzy Stradlin oli hänen ystävänsä.

Ystävyys alkoi erikoisella tavalla 80-luvun alussa 

- Muistan, miten Hanoin toimistoon Lontooseen alkoi tulla fanikirjeitä Indianasta joltain kundilta, jonka nimi oli Izzy. Kelasin silloin, että mikä kumma nimi oli Izzy.

Izzy Stradlin ja Axl Rose olivat olivat molemmat Indianan Lafayettesta ja ystävystyneet 13-vuotiaina. Molempia yhdisti kiinnostus rock-musiikkiin. Rockista kiinnostunut Izzy löysi myös Hanoi Rocksin musiikin ja hänestä tuli yksi bändin kovimpia faneja.

Ensimmäisen kerran Yaffa ja Stradlin tapasivat 1984.

- Olimme Hanoin viimeisellä rundilla ja esiintymässä Bostonissa, kun Izzy tuli sanomaan "moi". Se oli tullut keikalle peukalokyydillä Lafayettista, Yaffa muistelee. 

Stradlinin fanituksen asteesta kertoo se, että matkaa Lafayettista Bostoniin on noin 1400 kilometriä.

Hanoi Rocks hajosi 1985 ja Yaffa päätyi lopulta Los Angelesiin. Sinne olivat muuttaneet jo vuosia aiemmin myös Izzy Stradlin ja Axl Rose.

- Siellä minä ja Izzy sitten tutustuttiin hyvin. Guns N' Rosesilta oli tullut silloin jo ulos Live ?!*@ Like a Suicide -EP. Näin, kun ne soitti livenä Roxyssä ja olihan ne jo silloin aika tykki bändi, Yaffa muistelee.

Isompaa oli vielä luvassa, sillä 1987 Guns N' Roses julkaisi esikoisabluminsa Appetite For Destruction. Sitä pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen parhaista rock-albumeista.

- Sain Izzyltä albumin kasettina kuultavaksi ennen julkaisua. Sen eka biisi oli Welcome to the Jungle ja se kolisi heti aika kovaa.

Kuuntele koko Los Angeles -jakso alta. Jos haluat sukeltaa rock-historiaan ja kuulla kaikki muutkin Sami Yaffa rock-muistot ja paljastukset, lataa RadioPlay-sovellus täältä

Lue myös: Sami Yaffa joutui Lemmyn kuristamaksi 80-luvulla: "Kelasin, että se tappaa minut nyt!"

Kilpailut

Uusimmat