Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Lähteekö Haloo Helsinki! seuraavaksi tanssilavakiertueelle?

17.05.2018 16:45 - Iiro Myllymäki

Uuden EP:n julkaissut suosikkibändi voisi kuvitella vaihtavansa festarilavat ainakin hetkeksi tanssilavoihin.

Haloo Helsinki! julkaisi tänään torstaina EP:n verran uutta musiikkia. Texas EP:ltä löytyy jo aiemmin julkaistun Texas-sinkun lisäksi kolme uutta biisiä ja yksi alle minuutin mittainen introkappale. Tyylillisesti EP:n biisit liikkuvat laajalla skaalalla Texasin rokkiräpistä Farssi-kappaleen elektronisuuteen ja Ei suomalaiset tanssi -biisin haitarikuorrutteiseen humppamaisuuteen.

- EP on yllättävän toimiva, Elli Haloo nauraa Voice.fi:n haastattelussa.

- Siihen tuli laaja skaala. EP pysyy kyllä ilon puolella, vaikka Kaksi ihmistä -biisissä kulkee suru mukana. Muuten se on aika valoisa ja kesään sopiva EP, Elli jatkaa.

Alkusysäys EP:lle oli Texas-biisin julkaiseminen. Yhtyeelle tuli olo, että uusia biisejä syntyy rennolla otteella ja kesän keikkoja varten kappaleita voisi viimeistellä ja julkaistakin.

- Yhtäkkiä siinä olikin vahingossa EP-kokonaisuus, Elli sanoo.

Haloo Helsinki! heittää kesällä yhdeksän festarikeikkaa. (kuva: Mikko Räsänen)

Haloo Helsinki! on urallaan vannonut pitkien albumikokonaisuuksien nimeen, joten muutaman biisin mittainen EP on bändille uusi formaatti. Albumien tekeminen on tähän saakka merkinnyt sitä, että uusia kappaleita pääsee julkaisemaan hyvin harvakseltaan noin kolmen vuoden välein. EP:n tekemisessä yksi hyvä puoli olikin, että uusia biisejä ei tarvinnut pantata tulevaisuudessa häämöttävälle seuraavalle albumille.

Vaikka EP on julkaistu kesän kynnyksellä ja kappaleiden tunnelmat ovat pääosin valoisia, yhtye ei ole pyrkinyt tieten tahtoen kirjoittamaan kesähittejä.

- Yksi kaveri juuri tekstasi, että teitte sitten pari kesähittiä. Ei suomalaiset tanssi -biisissä mennään Suomen maakuntien tanssilavoille aika hyvällä viballa. Olisi siistiä, jos se soisi jossain tanssilavoilla, Elli sanoo.

- Me teemme musiikkia ja muut päättävät, onko jokin kappale hitti. Jos alkaisimme tehdä kesähittiä, menisimme varmaan aivan puihin, sanoo yhtyeen kitaristi Jere Marttila.

Nyt kun uudella EP:llä on lavatanssien hengen kanssa flirttailevaa musiikkia, voitaisiinko Haloo Helsinki! nähdä joskus tanssilavoilla keikkailemassa?

- Toihan olisi ihan ässä juttu, nyt kun monet ovat kyselleet, mitä seuraavaksi aiomme tehdä. Ei tehdä yhtään kesäfestaria, vaan kierretään vanhoja kunnon tanssilavoja. Hyvä idea. Lähdetään miettimään tätä, Jere sanoo.

- Se olisi mageeta, Elli komppaa.

Jere Marttila ja Elli Haloo sanovat yhtyeen olevan avoin uusille musiikillisille kokeiluille. (kuva: Hanna-Maria Grönlund)

Haloo Helsinki! ei ole aiemminkaan kaihtanut musiikillisia kokeiluja, mutta tähän mennessä pop-rockista otetut irtiotot ovat suuntautuneet pääasiassa elektroniselle puolelle. Texas EP:llä yhtyeen musiikissa ääneen pääsevät ensimmäistä kertaa banjo, haitari ja viulunkaltainen perinnesoitin jouhikko. Uutta Haloo Helsingin! musiikissa ovat myös vierailevat artistit. Texas-kappale oli jo biisi-ideana olemassa ennen kuin bändi tajusi, että tuohon aihioon voisi ottaa mukaan räppiäkin. Vasta sitä kautta JVG astui mukaan kuvioihin. Yhtyeelle on vierasta ajatella, että se lähtisi varta vasten tekemään yhteiskappaletta jonkun kanssa alusta loppuun. Elli ja Jere naureskelevat, että heidän unelmayhteistyökumppaninsa ovat jo melkein kaikki kuolleita.

- Olisihan Freddie Mercury aika kova saada, Jere sanoo.

Voisiko Queenin kaltainen sinfoniseen paisutteluunkin yltyvä rock-musiikki olla Haloo Helsingille! yksi suunta tulevaisuudessa – lavatanssien lisäksi?

- Voisi sitä jonkin musikaalin väsätä. Miksi ei, katsotaan, Jere pohtii.

- Joo, musikaali, Elli nyökkäilee vieressä hyväksyvästi.

Aivan ensimmäisenä yhtye kuitenkin suuntaa tänä kesänä yhdeksän keikkaa käsittävälle festarikiertueelle.

- Tänä vuonna olemme tehneet vain neljä Levin-keikkaa. On jo ikävä kuulijoita. Veikkaan, että tunnerikas ja kiva kesä on tulossa, Elli sanoo.

Voit kuunnella Haloo Helsingin! Texas EP:n alta.

Lue myös: Pate Mustajärvi Haloo Helsingistä: "Olen iloinen, että poppareiden seassa on yksi oikea rock-bändi"

Lue myös: Milloin näemme Haloo Helsinki! -elokuvan? Yhtye vastaa

Kilpailut

Uusimmat