Kuva: Lars Johnson

Amorphiksen uudella levyllä kuullaan jousia ja kuorolaulua: "Orkestraatiosovitukset vähän hirvitti"

18.05.2018 12:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Uusi levu kantaa nimeä Queen of Time.

Amorphis julkaisi tänään 13. albuminsa. Kokonaisuus kantaa nimeä Queen of Time ja se sisältää kaikkiaan 12 kovaa kappaletta.

Kitaristi Esa Holopaisen mukaan fiilis on varmaan vähän sama, kuin synnytyksen jälkeen. Lapsi on saatettu maailmaan ja nyt sen on aika lähteä elämään sitä omaa elämäänsä.

- Hyvä fiilis. Uusi lapsi on pihalla, lähtee maailmalle ja alkaa elää omaa elämäänsä. Toki jännitystä on ilmassa sen suhteen, että miten yleisö ottaa sen vastaan, Holopainen pohtii.

- Tavallaan on myös sellainen huojentunut olo. Levy oli valmis jo vuoden vaihteessa ja tuntui siltä, ettei se julkaisuhetki tule ikinä. On mielenkiintoista nähdä, että miten se otetaan vastaan, mutta kyllä itse henkilökohtaisesti odotan sitä, että pääsee soittamaan kappaleita livenä. Siellä kuitenkin saa vasta sen oikean palautteen, pohtii sen sijaan bändiin viime vuonna palannut basisti, Olli-Pekka Laine.

Laineen mukaan palaute on tärkeää ja sitä otetaan mielellään vastaan. Tiettyjä paikkoja hän kuitenkin välttelee.

- Jos menet someen katsomaan, että millaista palautetta ihmiset laittavat, niin se ei yleensä ole niin hedelmällistä, koska siellä on aina niitä, jotka dumaa sen levyn alimpaan helvettiin. Se voi myrkyttää mielen, joten mieluusti jätän sen väliin, Laine toteaa.

- Asiallinen kritiikki sen sijaan on aina erikseen. Muistan takavuosina, kun levy sai huonon arvostelun, niin sen luki mielellään, sillä halusi ottaa kritiikistä opikseen.

Vaikka levy ilmestyi vasta tänään, on yhtye päässyt soittamaan niitä yleisön edessä jo viime viikonloppuna.

- Oli Norjassa viime viikonloppuna ensimmäiset festarikauden avajaiset ja soitettiin siellä The Bee sekä Wrong Direction, ja kyllä siinä sellaista vaarantuntua on ilmassa, kun uusia biisejä soittaa. Porukka lauloi kappaleita kuitenkin mukana, vaikka niitä oli julkaistu vasta YouTubessa. Se oli hienoa. Uskomatonta omistautumista. Viittaa siihen, että levy tullaan ottamaan hyvin vastaan, Holopainen sanoo.

Uutuuslevyllä kuullaan myös hieman uudenlaisia elementtejä. Mukana on lukuisia vierailijoita sekä orkestraalista musisointia.

- Kaikki tämä on meidän tuottajan ansiota. Hänellä oli visio, että tietyt teemat toteutetaan kuorolla tai jousilla. Pikkaisen ehkä nuo orkestraatiosovitukset hirvitti etukäteen, ettei tuu liian teatraalista tavaraa, koska se ei tavallaan ole meidän bändin juttu. Hienosti se kuitenkin rikastaa tätä soundimaailmaa, Holopainen pohtii.

- Tavallaan meidän bändin musassa ei ole tarvetta liialliselle orkestraatiolle. Ei tarvi sokerikuorruttaa sitä mitenkään, kun materiaali on hyvää jo itsessään. Mutta kun sitä on siroteltu sinne tänne, niin se toimii hyvin. Nykyään kuulee metallibändejä, joilla on koko ajan taustalla joku hirvee torvisektio ja siihen väsyy todella nopeasti. Ei se tee myöskään siitä musiikista yhtään parempaa. Kuten sanotaan, paskasta ei saa sokerilla kuorruttamalla mitään hyvää, Laine jatkaa.

Samoilla linjoilla on Holopainen, jonka mukaan yksi hyvä esimerkki liiallisesta muutoksesta löytyy ihan naapurimaastamme Norjasta.

- Se on vähän sama, kun uutta Dimmu Borgiria kuunteli, niin tuli fiilis, että katsoo samalla jotain Disney-piirrettyä. Se pelottava norjalainen black metal -bändi on muuttanut muottinsa sellaiseksi lastenpiirroselokuvan tunnusmusiikiksi. Sielä oli makeita juttuja, mutta se oli jo liikaa sitä, Holopainen naurahtaa.

Amorphiksen uuden levyn pääset kuuntelemaan alta.

Lue myös: Amorphiksen Tomi Joutsen: Minun olisi todella vaikeaa jutella jonkun suuren staran kanssa

Kilpailut

Uusimmat