Kuva: Lauri Kujanpää

Poets Of The Fallin laulaja sanoittaa elämän myrskyistä - "Meillä kaikilla on arpemme"

02.10.2018 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhtyeen omat ongelmat ovat lähinnä aikatauluttamisessa.

Poets Of The Fallin kahdeksas albumi Ultraviolet julkaistaan perjantaina 5. lokakuuta 2018. Yhtyeen laulaja Marko Saaresto on kiireen keskellä, jotta kaikki tarvittavat asiat saadaan hoidettua ennen 10. lokakuuta alkavaa kiertuetta.

 - Kyllä tässä saa mukavasti kulutettua tunteja päivästä, kun tekee paljon promoa. Haastatteluja väsätään sekä kotimaahan että ulkomaille ja kaikki muut bändiin liittyvät hommat siinä sivussa syövät hyvin aikaa, Saaresto kertoo Voice.Fi:n haastattelussa.

Ultraviolet on yhtyeen kahdeksas albumi, jonka tekemisen suurimmat ongelmat liittyivät lähinnä aikataulutuksiin.

- Välillä meinasi tulla vastapalloja ja vaikeuksia. Ajan hallitseminen on todella vaikeaa, kun ollaan oltu esimerkiksi samaan aikaan kiertueilla ja pitäisi tehdä myös levyä. Me kun tehdään kaikki levy-yhtiön hommat itse: Biisit, haastattelut, kiertueet, taloushallinto ja muut jutut ovat kaikki omissa käsissä. Albumia tehdessä pitää vielä miettiä, mitä biisejä siihen laitetaan, missä järjestyksessä ja millaiset kannet. Aika voi välillä olla siis hieman ongelma. Me ollaan kuitenkin ymmärretty, miten meidän pitää toimia, joten saatiin ratkaistua kaikki vastoinkäymiset ja levystä tuli sellainen kuin pitikin.

Saaresto kertoo edelleenkin sanoittavansa normaaleista, ihmisen elämässä sattuvista asioista, joita voi tarkastella useasta eri näkökulmasta.

- Kun ystäväni kuunteli tämän levyn, niin hän sanoi, että mun tyyli on edelleenkin tunnistettava. Mutta se oli myös hirveän innoissaan levyn viimeisestä raidasta, joka oli kuulemma täysin uutta. Mä tykkään kirjoittaa semmoisista asioista, jotka vaativat tarkastelua eri näkökulmista. Alusta asti olen kirjoittanut esimerkiksi tapahtumista, jotka vetävät helposti maton jalkojen alta ja elämä menee myrskyisäksi. Meillä kaikilla on arpemme, mutta niistä saa hyviä juttuja aikaan. 

Musiikki on Markolle elämän tärkeimpiä asioita, mutta miehellä on myös muita intohimoja.

- Musiikki on mulle ilmaisukeino, tapa ilmaista itseään. Rakastan kirjoittamista ja visuaalista tuottamista - muut taidemuodot kiehtovat siis kovin. Olen kiinnostunut myös lääketieteestä. Musiikki on kuitenkin mun keino käsitellä elämän eri asioita. Me kaikki kaivataan pientä painekattilaventtiiliä, niin musiikki on mulle se. Olisi vaikeaa ajatella, millaista elämä olisi ilman musiikkia.

Ultaviolet on kaupoissa ja suoratoistopalveluissa 5. lokakuuta. Kiertueen aikataulut löydät tästä. 

 Lue myös: Poets of the Fall julkaisi uuden kappaleen - kuuntele False Kings

Lue myös: Poets of the Fall uransa suurimmasta Suomen konsertista: "Illasta tulee iso ja ikimuistoinen"

Kilpailut

Uusimmat