Kuva: Lauri Kujanpää

Michael Monroe panostaa hyväntekeväisyyteen: "Ärsyttää, että ne joilla olisi varaa, eivät auta"

16.10.2018 16:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Michael Monroen konserttikiertue alkaa 26. lokakuuta Lahdesta.

Rocktähti Michael Monroe, 56, nauttii elämässä muustakin kuin musiikista. Loputtomasta energiastaan tunnettu Monroe rakastaa ihan normaaleja asioita. 

- Rakastan kotirauhaa, vaimoa ja kahta kissaani. Vapaa-ajalla en mielelläni matkustele, vaan olen ihan kotona - matkustan nimittäin ihan tarpeeksi työkseni. Minusta on myös ihanaa nähdä toisten ihmisten onnellisuus, kun he onnistuvat jossain tai ovat tyytyväisiä elämäänsä, Monroe kertoo Voice.fin haastattelussa. 

Monroe rakastaa auttamista ja onkin ollut puhumassa monen hyvän asian puolesta. 

- Hyväntekeväisyys on parasta, mitä tällä näkyvyydellä voi tehdä. Olen ollut esimerkiksi puhumassa eläinten oikeuksista sekä ollut mukana Syöpäätiön tärkeässä Roosa Nauha -kampanjassa. Jos olen jossain messissä, niin omistaudun siihen täysillä.

Monroe haluaa, että ihmisillä on hyvä olla. Siksi hän ei ymmärrä, että ne jotka voisivat auttaa todella paljon, eivät kanna tikkuakaan kekoon.

- Mua ärsyttää, kun ne ihmiset, joilla olisi varaa ja valtaa tehdä muiden ihmisten hyväksi asioita, eivät tee mitään. Normaalit ihmiset auttavat ja yrittävät pelastaa maailmaa, mutta esimerkiksi miljardöörit ajelevat yksityiskoneilla ja tekevät asioita juuri niin kuin lystäävät. Miksi ne eivät auta, jotka sitä voivat?

- Ihmiset eivät uskalla tehdä radikaaleja ratkaisuja. Poliitikot puhuvat ja puhuvat, mutta mitään ei tapahdu. Nautin niistä hetkistä, kun maailmassa tapahtuu jotain hyvää.

Rocktähti muistuttaa myös, että onnea ei saa rahalla, vaan se on meillä kaikilla ihan muissa asioissa.

- Raha ei tee ketään onnelliseksi. Se auttaa, mutta onnea sieltä ei löydy. What you got is all you need, Monroe siteeraa lopuksi omaa All You need -kappalettaan.

Lue myös: Michael Monroe, 55, on vetreämpi kuin moni parikymppinen - julkaisi kuvan näyttävästä spagaatista

Lue myös: Michael Monroe nousi lavalle Metallican kanssa - katso video

Lue myös: Michael Monroe viettää vaimonsa kanssa 15-vuotishääpäivää - julkaisi suloisen kuvan

Kilpailut

Uusimmat