Kuva: Susanna Raitamaa

Turmion Kätilöt ensimmäisenä suomenkielisenä yhtyeenä Wembleylle - "Jos olen väärässä, saa korjata"

20.03.2020 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Turmion Kätilöt julkaisee uuden albumin huhtikuussa.

Kuopiossa 2000-luvun alussa perustettu Turmion Kätilöt on julkaisemassa yhdeksännen studioalbuminsa. Global Warning -nimeä kantava teos saadaan ihmisten ilmoille huhtikuun 17. päivä.

Yhtyeen toinen laulaja Saku Solin, 31, kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että yhtye julistaa kappaleissaan sitä, mitä näkevät.

- Meillä kaikki levyt ovat aina enemmän tai vähemmän johonkin teemaan uppoavia. Tietenkin kaikessa mennään aina musiikki edellä, mutta pakko sanoa, että tällä kertaa nimi osui melko hyvin tähän aikaan. Julistamme kuitenkin sitä, mitä näemme maailmassa, ja se kuuluu myös uudella albumilla.

Yhtye pyrkii työskentelemään yhdessä.

- Koko bändi meillä töitä tekee, mutta tietenkin bändi on MC Raaka Peen (oik. Petja Turunen) oma lapsi ja hän vastaa pääosin asioista. Bändi kuitenkin työskenteli nyt paljon yhdessä, jotta levystä saadaan jokaiselle henkilökohtaisempi.

Global Warning on toinen levy, jolla Solin esiintyy. Mies nimittäin liittyi Kätilöihin vuonna 2017.

- Juuri juttelimme asiasta Petjan kanssa ja sanoin, että nyt ainakin omat osuudet menivät rennommin. Ajatusmaailmat ovat aina kohdanneet, mutta aina, kun on uusi jäsen bändissä, niin tietenkin siinä on omat jännityksensä.

Turmion Kätilöt nousi vastikään otsikoihin julkaisemalla singlestään Sano Kun Riittää musiikkivideon, jolla esiintyy Salatut Elämät -sarjasta nuorisoidoliksi noussut Kerttu Rissanen.

- Tietenkin ohjaalla oli tekemistä asian kanssa, mutta eiköhän Kerttukin ymmärrä hyvien projektien ja hyvän musiikin päälle, Solin nauraa iloisesti ja jatkaa:

- Ei meillä ole siihen mitään vastaansanomista, että nätit daamit tulevat mukaan. Tietenkin siihen on syynsä, että Kerttu esiintyy eri paikoissa, sillä on hän on erittäin ammattitaitoinen.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Koronaviruksen takia Turmion Kätilöt joutui myös siirtämään keikkojaan myöhemmäksi. Solin kuitenkin kertoo, että tekemistä riittää muutenkin.

- Ei meillä tehdas kylmene koskaan, toimeenkuva vain muuttuu. Vaikka keikat siirtyvät, niin onhan tässä tekemistä uusien biisien ja promojuttujen kanssa. Ei tässä laakereille jäädä lepäämään, sillä myös kaikki oheistoiminta, kuten nettikauppa, työllistävät mukavasti. Olemme sinällään siis onnellisessa asemassa.

Turmion Kätilöt suuntaa kotimaan keikkojen lisäksi myös marraskuussa Eurooppaan, jossa esiintyy ennen Nightwishia. Solin odottaa kiertuetta innolla.

- Onhan siellä esimerkiksi Wembley Arena, jolla tietääkseni ei ole ennen suomenkielinen yhtye esiintynyt. Jos olen väärässä, niin saa korjata! Solin pohtii ja jatkaa:

- Annetaan kansalle biittiä ja tunnelmaa. Vaikka musiikkilinjat ovat erilaisia, niin tuskin kukaan tulee pettymään, sillä osaamme melko hyvin tuon viihdyttämisen jalon taidon.

Suomenkielisyys kelpaa hyvin ulkomaalaisillekin faneille.

- Kyllähän jengi siitä tuntuu tykkäävän, sillä heidän mielestään suomen kieli on hyvin eksoottinen. Ehkäpä siinä on sellainen Rammstein-efekti mukana. Ja monet ovat myös sanoneet, että ovat opetelleet suomea, kun ovat kuunnelleet meidän musiikkiamme. Ja pakko sanoa, että onhan suomi nyt seksikkäämpää kuin englanti!

Voit kuunnella Global Warning -levyn uuden singlejulkaisun Kyntövuohi alta tai suoraan Spotify-palvelusta.

Lue myös: Turmion Kätilöiden MC Raaka Pee: Ilman bändiä olisin varmaan kuollut

Kilpailut

Uusimmat