Kuva: Senja Rapila

Jonna Tervomaan levy nousi uuteen arvoon - tekoprosessissa kiinnostava yhteys korona-aikaan

06.04.2020 18:45 - Iiro Myllymäki

Rokkari kertoo, että vuoden 2013 Eläköön-albumin kappaleet kirjoitettiin elämäntilanteessa, joka oli naiselle poikkeuksellinen.

Suomirokkari Jonna Tervomaa, 47, kertoo Instagramissa, miten hänen faninsa ovat viime aikoina muistutelleet häntä vuonna 2013 julkaistusta Eläköön-albumista. Nainen kirjoittaa, että levy on tuntunut monista nyt uudella tavalla ajankohtaiselta.

Korona-ajan luomassa eristäytyneisyydessä onkin Tervomaan mielestä yhteys siihen elämäntilanteeseen, jossa Tervomaa oli levyn kappaleita kirjoittaessaan.

”Tajusin, että kun kirjoitin albumia 2011-2012, oli elämäni silloin tilanteessa, jossa elin melko eristettyä elämää, verrattuna aikaisempaan. Olin pienen lapsen äiti ja isäni oli sairastunut vakavasti. Elimme paljon kotioloissa. Oma urani oli vaiheessa, jossa myös taloudellinen tilanteeni oli varsin kaoottinen. Elinpiiri oli fyysisesti pienentynyt valtavasti ja psyykkinen työmaa laajentunut silmän kantamattomiin”, Tervomaa kirjoittaa.

Jonna Tervomaa sanoo kuunnelleensa albumin juuri läpi ja löytäneensä sieltä paljon toivoa, empatiaa ja solidaarisuutta. Eläköön-albumilta julkaistiin singleinä kappaleet Minä toivon, Tikapuut ja Aika kultainen. Jonna Tervomaan päivityksen voit lukea kokonaisuudessaan alta. Jos päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Lieneekö vain sattumaa, mutta Tervomaan artistikollega Ellinoora esitti juuri kyseisen albumin ensisinglen Minä toivon Yle Olohuone: Kaikki kotona live -ohjelmassa. Kyseinen ohjelma on Ylen vastaus yleisön haluun kokea livekeikkoja striimeinä korona-aikaan.

Lue myös: Jonna Tervomaa isänsä kuolemasta Me Naisille: "Osa minusta vanheni pysyvästi"

Lue myös: Saksan The Voice Kidsissä laulettiin Irinaa, artisti kommentoi somessa: "Jatkoon!"

Kilpailut

Uusimmat