Kuva: Emmi Moilanen

Maija Vilkkumaa muistelee epäonnistunutta sinkkuvalintaansa: "Tajusin urani olevan ohi"

16.04.2020 15:45 - Iiro Myllymäki

Rokkari on juhlistanut Meikit, ketjut ja vyöt -albumin vuosipäivää sosiaalisessa mediassa. Nainen teki albumin suurten paineiden alla.

Maija Vilkkumaa, 46, on kertonut Instagramissa, että hänen toinen studioalbuminsa Meikit, ketjut ja vyöt täyttää tänään torstaina 19 vuotta. Nainen intoutui muistelemaan levyn tekoprosessia ja siihen liittyneitä paineita. Esikoisalbumi Pitkä ihana leikki oli ollut suurmenestys.

”Mulla oli karmaisevat paineet tuon levyn kanssa, esikoinen Pitkä ihana leikki oli saavuttanut yllättävän suuren suosion, ja se varjosti uuden levyn tekoprosessia valtavan kivimuurin lailla”, Vilkkumaa kirjoittaa.

Nainen kertoo mielenkiintoisen anekdootin Totuutta ja tehtävää -biisin synnystä. Kappale syntyi viikon mittaisella kirjoitusmatkalla Budapestiin.

”Taoin siellä synaa viikon pienessä todella kuumassa hotellihuoneessa, mutten saanut aikaan mitään muuta kuin Totuutta ja tehtävää -biisin, jonka senkin kertosäe oli pyörinyt mielessä jo vuosia”, Vilkkumaa kertoo.

Levyn ensimmäiseksi sinkuksi valittiin Noinko vaikeeta se on, joka on sittemmin painunut pitkälti unholaan. Sinkun suosio ei ollut merkittävää julkaisun aikaankaan, ja tämä sai Vilkkumaan pelkäämään jopa uransa puolesta.

”Olin aivan hermona biisin laimeahkosta suosiosta ja tajusin urani olevan ohi. Siinä missä ekan levyn kanssa jokainen virstanpylväs ja myyty levy oli iloinen yllätys ja tuli aivan takavasemmalta, tokan levyn kanssa olin jo astunut sille paineen ja menettämisen pelon tielle, joka artismiin kuuluu.”

Nainen tajusi, että paineiden ikeestä pääsee parhaiten irrottautumaan, kun vain tekee musiikkia ja nauttii siitä. Epäonnistuneesta sinkkuvalinnasta Vilkkumaa otti myös opiksi. Hänen omat sinkkutoiveensa levyltä olivat Ingalsin Laura ja Totuutta ja tehtävää, jotka nousivatkin singleiksi ja sitä myöten ikivihreiksi hiteiksi.

Tällöin tajusin, että artisti yleensä itse tietää parhaiten itseensä liittyvät asiat, vaikka toki on tärkeää kuunnella muita”, Vilkkumaa kirjoittaa.

Voit lukea Maija Vilkkumaan koko muistelon alla olevasta päivityksestä. Jos se ei näy alla, näet sen myös täältä.

View this post on Instagram

Meikit, ketjut ja vyöt täyttää tänään 19 vuotta! Mulla oli karmaisevat paineet tuon levyn kanssa, esikoinen Pitkä ihana leikki oli saavuttanut yllättävän suuren suosion, ja se varjosti uuden levyn tekoprosessia valtavan kivimuurin lailla. Kirjoitin biisejä Kaisaniemessä Hunajamelonien treenikämpällä, ja kesällä 2000 lähdin myös viikoksi Budapestiin biisintekomatkalle. Taoin siellä synaa viikon pienessä todella kuumassa hotellihuoneessa, mutten saanut aikaan mitään muuta kuin Totuutta ja tehtävää -biisin, jonka senkin kertosäe oli pyörinyt mielessä jo vuosia. Viimeinen kappale, jonka levylle kirjoitin, oli Prinsessa Jää - olin kuntosalilla rentoutuneena, sillä levy oli jo periaatteessa valmis, ja siellä pyöri MTV (siis Music Television, lapset), josta tuli jokin Mejan biisi. Inspiroiduin. Tuo biisi ei kuulosta ollenkaan Prinsessa Jäältä, mutta sellaistahan se biisinteko on, seuraat jälkiä jotka johtavat aivan uudelle aukiolle. Levyä äänitettiin HIP Studioilla ja Petraxissa. Teron ensimmäinen lapsi oli viimeisten sessioiden aikaan juuri syntymäisillään, ja viesti “nyt se tulee” saapuikin Petraxiin Teron Nokia 6110:aan juuri kun Tero oli soittamassa viimeistä sooloaan. Siitä vaan kamat nippuun ja Helsinkiin, me muut jäätiin saunomaan. Itselleni sauna oli haastava sillä olin juuri ottanut hiustenpidennykset joita piti varoa. Saunoin silti. Ekaa sinkkua mietittiin pitkään, ja siksi valikoitui Noinko vaikeeta se on, joka ei ns. lähtenyt mitenkään kuninkaallisesti. Olin aivan hermona biisin laimeahkosta suosiosta ja tajusin urani olevan ohi. Siinä missä ekan levyn kanssa jokainen virstanpylväs ja myyty levy oli iloinen yllätys ja tuli aivan takavasemmalta, tokan levyn kanssa olin jo astunut sille paineen ja menettämisen pelon tielle, joka artismiin kuuluu. Tuolloin huomasin, että paras lääke noita ahdistuksia vastaan on vain tehdä musaa ja nauttia siitä. Kutsun tätä “katse pallossa” -metodiksi. Sinkun menestymistä seuratessani ajattelin, että mun mielestä hyvät sinkkubiisit ois Totuutta ja tehtävää ja Ingalsin Laura, ja sitten ne myöhemmin sinkutettiinkin, ja edelleen ne kuuluvat keikkasettiin. JATKUU KOMMENTEISSA

A post shared by maijavilkkumaa (@maijavilkkumaa) on

Lue myös: Maija Vilkkumaa ylistää lastensa opettajia koronatilanteessa: "Olen ollut jopa tosi ihmeissäni"

Lue myös: Herra Ylppö huomasi hauskan yksityiskohdan Maija Vilkkumaan nuoruuskuvassa: "Voittaja on löytynyt!"

Kilpailut

Uusimmat