Kuva: Senja Rapila

Ilkka Alanko kiertueen peruuntumisesta: "Matto vedettiin alta"

14.06.2020 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Alanko odottaa innolla keikkailua.

Neljä Ruusua perui muiden artistien tavoin koko kevätkiertueensa koronapandemian takia. Yhtyeen laulaja Ilkka Alanko, 50, kertoi tunnelmiaan Iskelmän juontajalle Satu Kotoselle Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa.

- Teimme aika nopeasti sen päätöksen, että kiertue perutaan, vaikka lopulta olisikin saanut tehdä alle 500 henkilön keikkoja. Henkinen valmistautuminen sekä kaikki treenit menivät nyt hieman turhaan. Tuntuu, että matto vedettiin alta.

- Menin hieman pihalle koko asiasta, ja en koskaan käy lenkillä, mutta nyt oli pakko. Juoksentelin Nuuksion metsissä, mutta vaikka kuinka tekee mitä tahansa urheilua, ei se tuo samaa fiilistä kun keikkailu. Yleisön tuoma tyydytys puuttuu.

Alanko lupaa, että kun pandemia päättyy, hän nauttii jokaisesta sekunnista lavalla enemmän kuin koskaan.

- Pitää muistaa nauttia keikoista, kun niille pääsee eikä valittaa mistään pienistä asioista. Aloin jopa kotonani kuuntelemaan keikkojemme lämmittelybiisiä ja voi hyvänen aika, mikä fiilis siitä tuli! En tiedä, mikä masokismi iski, mutta se oli vain tehtävä. Kun tämä loppuu, niin lupaan nauttia lavalla jokaisesta sekunnista enemmän kuin koskaan.

Voice.fi, Iskelmä ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Ilkka Alanko ikävimmästä fanikohtaamisesta: 'Siinä tilanteessa monotan päähän'

Lue myös: Neljä Ruusua -solistin taidot eivät riittäneet omaan biisiin karaokepelissä: 'Olin pelin mukaan surkea'

Kilpailut

Uusimmat