Kuva: Anna Myyryläinen

Stam1na aloittaa uuden albumin teon - "Kesä 2020, ei tule ikävä!"

25.08.2020 18:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Viimeksi yhtye on julkaissut studiolevyn vuonna 2018.

Stam1na soitti lyhyeksi jääneen festarikesänsä viimeisen keikan Porin Rock In The City -festivaaleilla.

Yhtye ilmoittaakin, että aloittaa seuraavaksi 9. studioalbuminsa teon.

"Kiitos kesä 2020, sinua ei tule ikävä! Ikävä tosin tulee teitä ihanat ihmiset tuossa lavan edessä. Bändi siirtyy valmistelemaan yhdeksättä albumiaan, josta tiedotamme lisää piakkoin! Sillä välin stay safe!" julkaisussa kirjoitetaan.

Viimeisin yhtyeen levytys kuultiin vuonna 2018 Taival-albumin merkeissä.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Stam1na-keulakuva Antti Hyyrysen, 40, esikoisromaani Viimeinen Atlantis julkaistiin vuosi sitten ja se on kustantaja Liken mukaan ” Vetävä tarina kahdesta pakolaisesta lähitulevaisuuden luhistuvassa maailmassa​”.

Hyyrynen kertoi tuolloin Voice.fi:n haastattelussa, että tarinassa käydään läpi samaa maailmaa kuin Stam1nan samannimisellä albumilla.

- Kirjassa käydään läpi ihmiskunnan ikuisia lopun ajan visioita. Tämän kirjan myötä nousee varmaankin taas esille se, että se Hyyrynen odottaa vain ihmiskunnan tuhoa, mutta kyseessä on kuitenkin fantasiakirja, joka laajentaa Viimeinen Atlantis -albumin aloittamaa aihetta, Hyyrynen sanoi ja jatkoi:

- Kokonaisuudessa ollaan kovasti liikkeessä, mutta toki myös Suomi mainitaan. Olen päässyt tämän muusikkoammatin kautta kiertämään paljon maapalloa ja rakastan muutenkin matkustelua. Tajusin, että jossain vaiheessa näistä kokemuksista voisi ottaa inspiraatiota myös tarinaan, ja nyt se sitten tapahtui.

Lue myös: Esikoiskirjailija Antti Hyyrynen ei usko maailmanloppuun - "Joudumme tottumaan kaikkeen uuteen"

Lue myös: Stam1nan juhlakonsertti siirtyy joulukuulle - "Elämä on kuin moshpit - aina sattuu ja tapahtuu"

Kilpailut

Uusimmat