Kuva: Bengt Henriksson

Klamydia julkaisi konserttivideon 20 vuoden takaa - "Severin eka keikka"

20.10.2020 19:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Video on kuvattu Nivalassa 14. lokakuuta vuonna 2000.

Punk-jyrä Klamydia jakoi muutama päivä sitten Facebook-sivullaan vanhaa keikkamateriaalia juhlapäivän kunniaksi. 14. lokakuuta 2000, jolloin video on kuvattu, basisti Sami "Severi" Kohtamäki nimittäin soitti ensimmäisen konserttinsa yhtyeen riveissä.

"Severin eka keikka 14.10.2000 Tuiskula-Nivala. Severi 20 v Klamydiassa basson varressa!", julkaisun yhteydessä ilmoitetaan.

Videolla kuullaan Saksaan-niminen kappale, joka julkaistiin vuonna 1995 ilmestyneellä Siittiöt sotapolulla -albumilla.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Klamydian keulakuva ja laulaja Vesku Jokinen, 50, on yksi tämän kauden Vain Elämää -ohjelman tähtiartisteista. Mies kertoi syyskuussa Voice.fi:n haastattelussa, että lähti ohjelmaan mukaan mielenkiinnolla.

- Minua on siihen jo vuosia pyydetty ja monet kollegat ovat hehkuttaneet ohjelmaa. Nyt kun näin, millainen kattaus tuossa on, niin ajattelin, että nyt on sellainen sekametelisoppa, jonne yksi punkkarikin sopii mukaan.

Kuvauspäivät olivat Jokisen mukaan hyvin pitkiä.

- Kun kuulin ja näin kuvausaikataulut, niin tajusin, että nyt on kova haaste edessä. Kuvaukset jatkuivat aamusta yöhön ja kamerat seurasivat koko ajan. Ei tosin sentään vessaan, Jokinen nauroi.

Lue myös: Tiesitkö, miltä Vesku Jokinen näytti vuonna 1991? Klamydia julkaisi kuvan vuosikymmenten takaa

Lue myös: Vain Elämää -ohjelmaa tähdittävä Vesku Jokinen: "Biisit saattoivat muuttua aika paljonkin"

Kilpailut

Uusimmat