Kuva: Lauri Kujanpää

Mokoma aloittaa striimikeikkojen sarjan - ensimmäisenä kuullaan klassikkolevy

22.10.2020 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ensimmäinen lähetys nähdään 30. lokakuuta.

Muutaman keikan kesällä soittanut Mokoma on päättänyt aloittaa live-streamit omalta treenikämpältään.

Yhtye tiedottaa Facebook-sivullaan, että ensimmäisessä lähetyksessä kuullaan kokonaisuudessaan vuonna 2006 julkaistu Kuoleman laulukunnaat -albumi.

"Mokoma aloittaa striimikeikkojen sarjan omalta treenikämpältään. Historian ensimmäisessä Mäntti-TV Live -lähetyksessä pyhäinpäivän aattona 30.10. kuullaan mm. klassikkokiekko Kuoleman laulukunnaat kokonaisuudessaan."

Mokoman kitaristi ja yhtyeen levy-yhtiön Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen, että ideaa voi jatkaa pitkälle tulevaisuuteen.

- Etäkeikat voivat yrittää toimia live-keikkojen laihana korvikkeena tässä viheliäisessä tilanteessa, mutta meillä on ajatuksena kehittää näistä ihan oma juttunsa, jota voisi jatkaa pitkälle tulevaisuuteen, Mokoman toinen kakkoskitaristi ja bändin oman levy-yhtiön Sakara Recordsin toimitusjohtaja, Saikkonen visioi.

Keikkareissuilta taltioitu Mäntti-TV pyöri Youtubessa viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Julkaisun ja lisätiedot näet alta tai täältä.

Lue myös: Mokoma-kitaristi oppirahojen maksamisesta: "Olimme 75 000 euroa miinuksella"

Kilpailut

Uusimmat