Kuva: Lauri Kujanpää

Tarja Turunen Nightwish-vuosistaan: "Olen ylpeä siitä, mitä teimme"

09.12.2020 19:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Turusen aikana Nightwish nousi demoyhtyeestä valtavaan suosioon.

Vastikään uuden joululevyn julkaissut Tarja Turunen, 43, toimi Nightwishin laulajana vuosina 1996-2005.

Turusen kanssa yhtye nousi alkuajoista valtavaan suosioon ja vuonna 2004 julkaistu Once-levy oli hetken Euroopan myydyin albumi.

Turunen vastailee edelleenkin toimittajien kysymyksiin Nightwishista. Tällä kertaa Turunen sanoi italialaisen Linea Rockin haastattelussa, että ei tunne faneilta painetta soolourastaan.

- Olen itse asiassa täysin vapaa. Olen täysin vapaa ilmaisemaan itseäni, Turunen kertoi ja jatkoi:

- Kannan Nightwish-vuosia ylpeydellä ja olen todella ylpeä siitä, mitä teimme yhdessä. Se musiikki elää aina historiankirjoissa. Sain niistä ajoista työkaluja, jotka auttavat minua pärjäämään omillani.

Turusen mukaan hänen faninsa ovat avomielisiä.

- En onneksi koe mitään painetta yleisöltäni. Tiedän, että haastan heitä musiikillisesti ja joka kerta kun julkaisen levyn, se ei ole ihan tyyppillisintä rockia. Fanit onneksi tuntevat minut ja ovat avoimia.

Lue myös: Tarja Turunen esiintyi faneilleen sosiaalisessa mediassa - "Tervetuloa kotiini!"

Lue myös: IL: Tarja Turusen mielestä suomalaiset ovat suorittajia

Lue myös: Tarja Turunen jakaa joulun ilosanomaa musiikin muodossa - ensimmäinen maistiainen julki

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat