Kuva: AOP

Jouni Hynynen kertoo Kotiteollisuus-yhtyeen kuulumisia - uusi single helmikuun alussa

21.01.2021 17:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kotiteollisuuden uusi albumi on loppusuoralla.

Uutta levyä valmisteleva Kotiteollisuus julkaisee pian uuden singlen, ilmoittaa yhtyeen keulahahmo Jouni Hynynen.

Hynynen nimittäin kertoo Kotiteollisuuden Facebook-sivulla, että levy on masterointivaiheessa ja ensimmäinen single näkee päivänvalonsa helmikuussa.

"Sori, on ollut niin kiire tulevan levyn loppukirin sekä omien hommien kanssa, etten ole kerennyt laitella tänne tai Instaan minkäänlaista infoa. Tässä siis oleelliset:

- Kotiteollisuuden tuleva levy masteroidaan ensi viikolla. Sitä ennen pitää tapella biisijärjestyksestä sekä siitä, mitkä biisit levylle lopulta päätyvät. Sota on käynnissä. Koska levyä on äänitetty ja miksattu elokuun 2020 alusta lähtien, tällaista ongelmaa ei kai pitäisi enää olla. Mutta on, vaihtoehtoja on liikaa. Mutta haittaako se?

- Ensimmäinen single ilmestyy helmikuun alussa (tarkempi päivämäärä ilmoitetaan sitten kun se ilmoitetaan). Sitä ennen pitää päättää se ensimmäinen single. Sota siitäkin on käynnissä.

- Levy ilmestyy myöhemmin, ei kuitenkaan "syssymmällä", kuten meillä tapana on ollut. Paljon aikaisemmin. Mutta tästäkin infotaan sitten kun on sen aika."

Keikoista ei vielä ole tietoa, sillä koronapandemian tilannetta on vaikea ennustaa.

"Emme tiedä kevään keikoista vielä sen enempää kuin kukaan muukaan. Ilmoitamme heti, kun tiedämme. Kärsivällisyyttä kysytään tässä asiassa meiltäkin, teistä puhumattakaan."

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Hynynen ja hänen vaimonsa Mari Perankoski julkaisivat viime vuonna oman Villa Mayhem -podcast-sarjan RadioPlay-palvelussa.

Pariskunta kertoi Voice.fi:n haastattelussa, että idea podcastiin lähti ihan normaalin elämän vitsailuhetkistä.

- Me juttelemme keskenämme aika paljon sellaisista ajatuksista, että mitä voisi tehdä yhdessä. Meillä lentää läppä aika luontaisesti ja siitä idea lähti siihen, että miten tätä voisi käyttää muuallakin, Hynynen sanoi.

- Automatkalla keksin termin, että harrastamme ”mielikuvittelua”. Olemme tehneet tällaista jo kauan esimerkiksi juuri automatkoilla ja nyt kaikki kuulevat, millaista se oikein on, Perankoski jatkoi.

Lue myös: Mari Perankoski ja Jouni Hynynen eivät sensuroi huumoriaan - paitsi kahdessa asiassa

Lue myös: Kotiteollisuus nauhoittaa uutta studioalbumia - yhtye jakoi maistiaisen kulissien takaa

Kilpailut

Uusimmat