Kuva: Tiina Routamaa

Joa Korhonen käy läpi omaa kamppailuaan Saran uutuusbiisissä: 'Raskas ja säröinen kappale'

05.02.2021 08:15 - Reija Saarinen

Kyseessä on ensimmäinen single yhtyeen syksyllä ilmestyvältä albumilta.

Sara-yhtye julkaisi tänään 5. helmikuuta uuden kappaleen. Biisi kantaa nimeä Se osa joka rikkoo ja se on ensimmäinen single ensi syksynä ilmestyvältä Pimeys-albumilta. 

Kappale tarjoilee vahvoja tunnelmia, synkkiä ja jylhiä maisemia sekä paluuta raskaampaan ja kitaravetoisempaan materiaaliin. 

 – Se osa joka rikkoo on todella raskas ja säröinen biisi, mutta silti jotenkin helppoa kuunneltavaa. Kappale oli ensimmäisiä biisejä, jotka syntyivät edellisen Summa-pitkäsoiton jälkeen. Oli kiva huomata, että kitaralla alkoi taas syntyä biisejä ja riffejä ja se todella kuuluu tulevalla levyllä, Saran nokkamies Joa Korhonen kertoo.

Kappaleen tarinassa sen sijaan on paljon Korhosen omaa elämää. 

 – Se osa joka rikkoo -biisin tekstissä käyn läpi omaa kamppailua, miten päästää irti jostain, mikä on muodostunut todella suureksi osaksi elämää ja on vahingollista itselle. Teksti jatkuu siitä, mihin edellislevyn päättänyt Tahto -biisin tarina loppuu: "Voitinko sen, hiljaista on. Rauhassa, oot jo suojassa", Korhonen kertoo kappaleen teemasta.

Uutuuskappaleen pääset kuuntelemaan alta. 

Lue myös: Tutkimus paljasti väärinkuulluimman kappaleen - oletko sinäkin laulanut nämä hitit aina väärin?

Kilpailut

Uusimmat