Kuva: Handout

Nightwish nähdään elokuussa Kaisaniemen puistossa: "Uusi startti, uusi basisti"

31.05.2021 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Lippuja myydään aluksi rajattu määrä.

Nightwish esiintyy pitkästä aikaa Helsingissä, kun se valtaa lavan Kaisaniemen puistossa 15. elokuuta 2021. Edellisen kerran yhtye esiintyi Helsingissä joulukuussa 2018. Lipunmyynti keikalle alkaa torstaina 3. kesäkuuta.

Lippuja myydään aluksi rajattu, pienehkö määrä. Nightwishin maailmankiertue peruuntui koronavirustilanteen vuoksi ja yhtye palaa halusta päästä takaisin oikeille lavoille ja yleisönsä luo.

- Mahtavaa päästä tämän omituisen vuoden jälkeen taas lavalle! Viimeisestä Helsingin keikastakin on jo ihan liian pitkä aika. Nyt on bändissä taas jotenkin tosi raikas fiilis. Uusi startti ja uusi basisti ja bändi on aivan täpinöissään, että pääsee taas soittamaan. Siltä osin asiat ovat niin hyvin kuin olla voi!, Tuomas Holopainen kertoo.

Yhtye lupailee visuaalisesti näyttävää show’ta, putken ikihittejä ja tuoreimman keväällä 2020-julkaistun kaksiosaisen Hvman. :||: Nature. -albumin isoimpia kappaleita.

Konsertin lämmittelijänä esiintyy rap metal -tykki Lähiöbotox. Yhtyeen laulaja Luyeye Konssi (Seksikäs-Suklaa) on keikasta innoissaan.

- Sairaan hyvä fiilis päästä lämppään Nightwishiä! Kun mä muutin Suomeen 2001, Nightwish soi jo silloin täällä kaikkialla. En mä ollu uskoo, että me päästään lämppään niitä. Meni ihan kylmät väreet. Nyt se meidän kova työ palkitaan! Me vedetään lujaa, tervetuloa vaan!

Tapahtumajärjestäjä seuraa aktiivisesti viranomaismääräyksiä sekä terveysviranomaisten ohjeistuksia ja toimii niiden mukaisesti. Järjestäjä varaa oikeuden tehdä tapahtumaan tarvittavia muutoksia varmistaakseen tapahtuman turvallisuuden ja edellyttää asiakkaita noudattamaan annettuja ohjeistuksia.

Mikäli tapahtumaan tulee muutoksia, lipunvälittäjä on asiakkaisiin yhteydessä sähköpostitse. 

Lue myös: Nightwish paljasti yhtyeen uuden jäsenen - "Olin heti mukana"

Lue myös: Nightwish-näyttely on fanin paratiisi - esillä jopa Tuomas Holopaisen ensimmäisiä soittimia

Kilpailut

Uusimmat