Kuva: Lauri Kujanpää

MTV: Lordi hylättiin Suomessa nopeasti, sanoo Mr. Lordi - "Ensin juhlittiin ja sitten syljettiin"

07.09.2021 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

- Kanssaihmiset hylkäsivät meidät ja tuntui, että bändistä tuli vitsi, Mr. Lordi kertoo MTV:n haastattelussa.

Lordi nousi maailmanlaajuiseen suosioon viimeistään silloin, kun hirviöbändi voitti Euroviisut vuonna 2006. Vaikka yhtye sai voiton myötä paljon uusia faneja ja näkyvyyttä, Lordin keulakuva Mr. Lordi huomasi, että Suomessa voitto ei kantanut pitkälle.

- Siinä meni yllättävän vähän aikaa, kun tuntui siltä, että nyt meidän pitäisi lopettaa ja mennä muihin töihin. Tämä on kuitenkin elämäntyöni, jota tein jo ennen viisuvoittoa 14 vuotta, Mr. Lordi kertoi MTV:n haastattelussa.

- Kanssaihmiset hylkäsivät meidät ja tuntui, että bändistä tuli vitsi. Ensin meitä juhlittiin ja sen jälkeen meidän päälle syljettiin.

Lordi muistelee haastattelussa myös vuoden 2008 kiertuetta, joka päättyi Suomeen. Yhtyeen espanjalainen rumputeknikko oli innoissaan, sillä pitkin Eurooppaa keikkasalit olivat täynnä ja hän ajatteli, että Suomessa odottaa huima juhlahumu.

- Sitten hän näki sen todellisuuden, että Suomessa johonkin hiihtokeskukseen tuli lopulta 40 ihmistä. Hän sanoi, että Espanjassa viisuvoittajat ovat juhlittuja sankareita elämänsä loppuun asti, hirviö päätti.

Voit katsoa haastattelun alta. Jos video ei toimi, katso se MTV:n sivulta.

Lordi aikoo julkaista tänä vuonna seitsemän uutta studioalbumia. Yhtyeen uusin julkaisu on single Believe Me, joka poikkeaa tyylillisesti bändin totutusta hard rockista.

Voit kuunnella kappaleen alta tai tästä.

Lue myös: Lordi julkaisi diskokappaleen ja sai aikaan hämmennystä: "En tiennyt tarvitsevani tätä"

Lue myös: Voiko Blind Channel voittaa Euroviisut, Mr. Lordi? Hirviöltä tyhjentävä vastaus

Lue myös: Lordi aikoo julkaista 7 albumia ensi syksynä - erikoinen aprillipila kääntyi todeksi ja kasvoi

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat