Kuva: AOP

Ennuste: Netflix menettää kärkipaikkansa maailman suurimpana suoratoistopalveluna vuonna 2026

16.02.2021 22:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Uusi tutkimus osoittaa, että Netflix tulee jäämään tilaajamäärissä toiselle sijalle.

Maailman suurin suoratoistopalvelu Netflix menettää kärkkipaikkansa muutaman vuoden päästä, uutisoi Hollywood Reporter -julkaisu.

Tuoreen ennusteen mukaan vuonna 2026 Disney+-palvelulla tulee olemaan 294 miljoonaa tilaajaa ja Netflixilla "vain" 286 miljoonaa.

- Kuitenkin pitää muistaa, että Disney+ on suurempi vain yhdessä maassa, eli Intiassa. Tuolla sillä tulee olemaan 98 miljoonaa käyttäjää, kun Netflixilla vain 13 miljoonaa.

Tutkimus myös uskoo, että vaikka Disney+ tulee ylittämään Netflixin tilaajamäärissä, jää se silti huimasti jälkeen Netflixin liikevaihdosta. Disney+ on huomattavasti halvempi ja esimerkiksi Hotstar-palvelun vuoksi Disney+ saattaa maksaa Aasiassa vain kolmanneksen siitä, mitä esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Disney+ on vahvoilla muun muassa Marvel- ja Star Wars -elokuvien sekä sarjojen julkaisijana. Netflix tunnetaan myös siitä, että se tuottaa paljon omaa sisältöä, kuten esimerkiksi menestyneen Bridgerton-sarjan.

Lue myös: "Miksi YouTube ei sensuroi tätä?" - Netflixin lapsilta kielletty animaatiosarja järkyttää katsojia

Lue myös: Netflix julkaisee dokumentin Karibian merirosvoista - katsojat vertaavat suosikkisarjaan

Lähde: Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat