Kuva: AOP

Varokaa liigajoukkueet: HPK ilmoittautui mitalijahtiin!

20.01.2017 08:00 - Mikko Räsänen

Ennen liigakauden alkua moni ei odottanut HPK:n selviävän edes pudotuspeleihin. Toimituspäällikkö Mikko Räsänen hehkuttaa nyt sitä, miten joukkue on nyt nousemassa jopa mitalitaiston mustaksi hevoseksi.

Kun HPK kokosi tämän kauden joukkuetta, suurimman huomion sai legendaarinen Niko Kapanen. Tosin veteraanihyökkääjä oli kärsinyt vammoista ja hänen nykyinen tasonsa oli kysymysmerkki. Sen sijaan ulkomaalaispelaajat eivät herättäneet hurraa-huutoja. Maalivahti Nathan Lawson tuli Itävallan liigasta, kookas puolustaja Kiril Tulupov Pohjois-Amerikasta ala-sarjojen farmisarjasta ja Philip Cornet Norjan liigasta. 

Ulospäin näytti siltä, että hämeenlinnassa on laitettu kaikki eurot kiinni Kapaseen ja siksi muut hankinnat on täytynyt hakea pikkuseurojen tyyliin alelaareista ja Liigaa heikommista sarjoista. Kauden alla monet eivät odottaneet HPK:n yltävän edes kymmenen parhaan joukkoon puhumattakaan siitä, että HPK taistelisi suorasta pudotuspelipaikasta. 

Ja nyt moni on saanut huomata olleensa todella väärässä. 

Kun kautta on pelattu jo kaksi kolmasosaa, on HPK runkosarjassa neljäntenä ja kiinni jopa pudotuspelien kotiedussa. Ja samalla HPK saattaa olla nousemassa kevään mitalipelien suurimmaksi mustaksi hevoseksi, joka kaiken osuessa kohdalleen voi olla kiinni siinä kirkkaimmassa mitalissa.

Jos HPK:n hankintapolitiikka ennen kauden alkua ei herättänyt luottamusta, niin koko kauden perspektiivillä se vaikuttaa nyt suorastaan nerokkaalta.

HPK nimittäin lähti tähän kauteen niin, että rosterissa oli runsaasti hankintoja, jotka tulivat alemmista sarjoista, joko ulkomailta tai sitten Mestiksestä. Cornetin, Tulupovin ja Lawsonin lisäksi sellaisiksi voidaan laskea Mestis-hankinnat Oula Palve, Teemu Turunen, Jaakko Turtiainen ja Teemu Suhonen. Kaikki nuo olivat Juhani Tammisen sanoi low risk - high reward -tyyppisiä hankintoja, sillä aiempien meriittien perusteella kenenkään hintalappu ei varmasti ollut korkea, mutta jokaisella oli potentiaalia olla liigatasolla hyvä pelaaja. 

Mestis-hakujen osalta onnistumisen mahdollisuutta paransi entisestään se, HPK:n uusi valmentaja Antti Pennanen tuli Hämeenlinnaan Jukureista, kuten tuo luettelemani suomalaisnelikkokin. Valmentaja siis tiesi täsmälleen pelaajat, jotka toi mukanaan.

Ulkomaalaishakujen kanssa ei mennyt nappiin. Cornet täytti paikkansa, mutta Lawson ei saanut kiinni rantapalloakaan, ja hänestä hankkiuduttiin eroon jo yhden liigapelin jälkeen. Loukkaantuminen sotki Tulupovin syksyn ja kun hän lopulta pääsi kaukaloon, ei hänestä ollut liigavahvistukseksi. Tulupovin sopimuksessa oli tryout-pykälä, jonka ansiosta hänestä päästiin eroon ilman lisäkuluja.

HPK kokeili syksyllä puolustukseensa myös kookasta slovakkia Richard Stehlikiä, mutta hänenkään tasonsa ei aivan riittänyt ja sopimusta ei jatkettu koeajan jälkeen. Jälleen sopimuksen purku ilman lisäkuluja.

Syksyllä HPK yritti tuollaisia toivotaan, toivotaan -hankintoja. Niitä pystyi silloin tekemään, sillä täysien hutien osuessa kohdalleen, pystyi virheisiin vielä reagoimaan ja tilanteen korjaamaan. Ja kun riskit otettiin tryout-pykälän kanssa, oli pelaajista myös helppoa hankkiutua eroon. Kauden edetessä ja siirtoajan deadlinen lähestyessä tuo liikkumavara kuitenkin alkaa vähenemään. Siinä vaiheessa Hämeenlinnassa laitettiinkin sitten kovat pyssyyn.

Parin viime kuukauden aikana HPK ei ole enää yrittänyt osua edulliisilla alasarjahankinnoilla jättipottiin, vaan nyt on tehty täsmähankintoja. Ja kovia sellaisia.

Puolustuksen kiekkolliseksi johtajaksi hankittiin marraskuussa Mathias Porseland. Liigassa jo 2010-12 loistanut ruotsalaispelaaja on ollut häkellyttävän hyvä. Hänet valittiin heti joulukuussa koko Liigan kuukauden pelaajaksi. 23 ottelussa Porseland on tehnyt 19 pistettä. Jos hän olisi pelannut Hämeenlinnassa koko kauden samalla pistekeskiarvolla, olisi hän koko joukkueen kultakypärä.

Kun Tulupovista tai Stehlikistä ei ollut HPK:n oman maalinedustan isännäksi, niin nyt voi perustellusti ennustaa, että kolmas kerta toden sanoo. HPK nimittäin hankki viime viikolla tuohon rooliin yli 500 NHL-ottelun konkarin Shane O'Brienin, joka 191-senttisenä ja 104-kiloisena on kunnioitusta herättävä hahmo.

Rannevamma päätti Philip Cornetin kauden, mutta hänenkään korvaajaansa ei lähdetty enää etsimään Norjasta vaan paikkaajaksi löytyi Niklas Hagman. Hagman pelasi alkukaudella 14 ottelua Kärpissä ja oli siellä pettymys, mutta täytyy muistaa, että silloin koko kärppälauma oli niin sekaisin, että siellä Sidney Crosbykin olisi saatu tuskailemaan tehottomuuden kanssa. Todellisuudessa Hagman on yhä liigatasolla laatupelaaja, joka leventää HPK:n hyökkäystä entisestään ja tuo vähintään saman verran ratkaisuvoimaa, mitä HPK Cornetin loukkaantumisessa menetti. 

Sanoin aiemmin, että HPK:n hankintapolitiikka vaikuttaa nyt katsottuna suorastaan nerokkaalta. Näin siksi, että jos HPK olisi jo elokuussa yrittänyt hankkia Tulupovin, Cornetin ja Lawsonin sijaan Hagmanin, Porselandin ja O'Brienin, olisi se jo budjettisyistä osoitttautunut mahdottomaksi. Kun nyt syksyllä kokeiltiin halvempia pelaajia, niin nyt kauden puolivälissä noinkin nimekkäitä hankintoja saa edullisempaan hintaan. Sen ansiosta Hämeenlinnassa voidaan nyt suu messingillä ihmetellä, miten rosterista tulikin näin kova juuri kauden tärkeimpien pelien kynnyksellä.

Yhtäkkiä ollaan nimittäin tilanteessa, jossa HPK:lla on hyökkäyksessään nuoruuden intoa (Palve, Turunen, Sakari Manninen), mutta sen rinnalle myös paljon pudotuspeleissä niin tärkeää johtajuutta ja kokemusta (Kapanen, Hagman, Janne Lahti, Eero Somervuori). Ja kun puolustuksesta löytyy profiilipelaajia niin ylivoimaa pyörittämään (Porseland, Joonas Lehtivuori) kuin viskomaan vastustajia seinille (O'Brien), voi HPK mennä keväällä todella pitkälle. 

Viimeinen ja ehkä ainoa kysymysmerkki ovat enää maalivahdit. Pystyvätkö nuoret Emil Larmi ja Antti Karjalainen kestämään menestyspaineet ja viemään HPK:n mitalipeleihin? Se nähdään vasta keväällä.

Uusimmat