Kuva: AOP

Mitä tapahtui Jesse Puljujärvelle?

24.10.2017 20:30 - Mikko Räsänen

NHL-paikkaa tavoitellut suomalaislupaus ei erotu edukseen edes farmisarjassa.

Jesse Puljujärven syyskausi on saanut katastrofaalisen alun. Edmonton Oilersin harjoitusotteluissa Puljujärvi ei yksittäisi väläytyksiä lukuunottamatta pystynyt esiintymään niin hyvin, että olisi osoittanut kuuluvansa NHL:ään. Samaan aikaan tuore varaus Kailer Yamamoto loisti niin, että hän kiilasi nokkimisjärjestyksessä suomalaisen edelle.

Puljujärvi joutui pettymään, kun hänet passitettiinkin aloittamaan kautensa AHL:n puolella. Sen ei vielä pitänyt olla katastrofi, sillä AHL:ssä Puljujärvelle oli tarjolla suuri rooli. Siellä pisteitä tekemällä hänen oli tarkoitus hioa kuntoaan ja itseluottamustaan, että on valmis nousemaan NHL:ään heti, kun Oilersin kokoonpanossa aukeaa paukka loukkaantumisten takia. 

AHL-komennuksesta tulikin painajainen suomalaiselle. Hänen odotettiin olevan Bakersfield Condorsin hyökkäyksen tähtipelaaja, mutta Puljujärvi onkin vaeltanut varjojen mailla. Viidessä pelaamassaan ottelussa hän on saalistanut vain kaksi syöttöpistettä. Nekin tulivat kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Viimeiset kolme peliä Puljujärvi onkin pelannut ilman tehopisteitä.

Kaikille hyökkääjille tulee joskus pisteettömiä kausia, jolloin tuurikin tuntuu olevan pelaajaa vastaan ja hyvätkään laukaukset eivät vain mene maaliin. Puljujärven tehottomuudessa huolestuttavaa on kuitenkin ollut se, että hän ei pääse kunnolla edes maalipaikoille. Viidessä ottelussa hän on laukonut yhteensä kahdeksan kertaa. Tuo voisi olla kelvollinen lukema puolustavassa roolissa pelaavan jarruketjun hyökkääjälle, mutta ylivoimallakin pelaavan tähtipelaajan lukemaksi se on yksinkertaisesti surkea. 

Viime kaudella Puljujärvi pystyi tehoilemaan AHL:ssä kohtalaisen hyvin, sillä hän teki 39 ottelussa 12+16=28 pistettä. Nyt hänen toivottiin AHL:ssä parantavan karvauspeliään ja kiekon suojaamistaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että kehitystä ei ole tapahtunut, mutta viime kauden pistetehtailukin on hiipunut.

Puljujärven vaisuudesta kertoo se, että kun Oilersin kokoonpanosta loukkaantuivat niin Leon Dreisaitl kuin Drake Caggiula, ei Puljujärveä edes siinä vaiheessa nostettu loukkaantuneiden tilalle. Molemmat pelaajat ovat nyt tervehtyneet ja saattavat tehdä paluun jo tänään, joten Puljujärven tie NHL-kokoonpanoon vaikuttaa tällä hetkellä todella pitkältä. 

Lue myös: Jestas, mikä syöttö! Video Jesse Puljujärven suorituksesta leviää netissä

Kilpailut

Uusimmat