Kuva: Handout

IS: Putouksen alkuperäisten näyttelijöiden vaihtumisen takana suuri rahariita

28.03.2017 07:45 - Senja Rapila

Televisiovaikuttajan muistelmateoksessa väitetään, että ohjelman alkuperäinen tuottaja halusi vartavasten tuhota ohjelman.

Ilta-Sanomat uutisoi, että vuonna 2012 Putous koki kovan kolauksen ohjelman tuottajan Tuomas Summasen takia. Televisiovaikuttaja Jorma Sairasen Daddy Cool -muistelmateoksessa kerrotaan, että vuosina 2010-2014 suosikkiviihdeohjelmaa tuottanut Summanen olisi halunnut tuhota viikoittain yli miljoonan katselijan rajan rikkoneen ohjelman.

Summasen aikaan ohjelmaa tähdittivät muun muassa Aku Hirviniemi, Krista Kosonen, Armi Toivanen, Jaakko Saariluoma, Riku Nieminen ja Jussi Vatanen.

- Summanen ilmoitti, ettei hän käsikirjoita ja ohjaa tulevia kausia, ellei saa merkittävästi lisää rahaa. Sivumennen hän totesi, että hänen mukanaan lähtisivät tietyt näyttelijät, kirjassa kerrotaan Ilta-Sanomien mukaan.

Ohjaaja Tuomas Summanen. (kuva: AOP)

Tuolloin Putous oli kovassa nosteessa; ohjelmaa oli tilattu juuri kaksi kautta lissää ja sen hinta oli noussut suosion vuoksi. 

- Me kanavalla olimme välikädessä, koska Hirviniemi, Nieminen ja Vatanen olivat suosionsa huipulla, ja heidän lähtönsä olisi ollut paha paikka.

Hinnasta päästiin kirjan mukaan kuitenkin sopimukseen - vain yhden vuoden ajaksi. Sen jälkeen Summanen otti ja lähti vuonna 2014, ja hänen mukanaan lähtivät Hirviniemi, Nieminen, Kosonen, Toivanen, Saariluoma ja Vatanen.

- En tiedä, ymmärsivätkö näyttelijät, miten röyhkeästi Summanen käytti heitä kiristyskeinonaan.

- Summanen vaati niin korkeaa korvausta, etten kehtaa sitä edes tähän kirjoittaa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös: Putous-näyttelijä Kaisa Hela: Varastin alitajuisesti Kummeli-näyttelijämieheni luoman hahmon!

Lue myös: Timo Lavikaiselle Putouksessa näytteleminen on kunnia-asia: "Samaa näkyvyyttä ei saa muualta"

Lue myös: Minka Kuustonen paljastaa, millaiset Putouksen koekuvaukset olivat!

Kilpailut

Uusimmat