Kuva: Senja Rapila

Näin Tiktak-tyttöjä suojeltiin vuosia - "En tiedä, miten itseään etsivät teinit olisivat selvinneet"

19.11.2017 16:15 - Katariina Auvinen

Yhtye palaa festarilavoille ensi kesäksi.

Tiktak oli 2000-luvun taitteen yksi suosituimmista tyttöbändeistä. Nyt kymmenen vuotta lopettamisen jälkeen tuli tieto, että yhtye palaa yhteen neljän festarikeikan ajaksi ensi kesänä. Kun Lopeta-kappale nousi hittibiisiksi vuonna 1999, yhtye sopi levytyssopimuksen. Suurin osa kuudesta jäsenestä oli vain 13-vuotiaita. 

Tiktakin laulaja Petra Gargano, 32, sekä kitaristi ja taustalaulaja Emilia "Emppu" Suhonen, 31, kertoivat Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa, että suosiosta huolimatta, he eivät leijuneet ylimielisenä. 

- Voin rehellisesti sanoa, että kenelläkään meistä ei noussut kusi päähän suosion aikana. Me olemme kaikki sellaisista perheistä ja sellaisia ihmisiä, että olimme päinvastoin hyvin jalat maassa, kertoo Emppu. 

Emppu sanoo, että menestyksen hyväksymiseen ja siitä iloitsemiseen, meni yllättävän pitkä aika. 

- Pikemminkin meitä oli kuusi sellaista ihmistä, jotka vähättelivät saavutuksiaan. Emme uskaltaneet nauttia aluksi menestyksestä. Olisi ollut hyvä, jos edes jollain meistä olisi ollut kanttia nostaa ja kehua tekemisiämme, Emppu kertoo. 

- Vaikka oli kuinka hyviä keikkoja ja jengi diggasi meistä, ajattelin että se johtuu vain siitä, että olemme tyttöjä ja meillä on erikoinen tyyli. Aina haki niitä asioita, miksi ei voisi juhlistaa meidän menestystämme. Muistan Tuulin sanoneen kerran, että lyödäänkö vaikka vetoa, että yksikään biisi ei soi radioissa, Petra lisää. 

Toisin kuitenkin kävi. Yhtye nousi valtaisaan suosioon. 

(kuva: AOP)

Palautetta ja kysymyksiä sensuroitiin

Sosiaalista mediaa ja sen luomaa kulttuuria ei yhtyeen kukoistusvuosina vielä ollut. Petran mukaan se oli vain hyvä asia. 

- En tiedä miten itseään etsivät teinit olisivat selvinneet, jos sosiaalinen media olisi ollut läsnä. Katson nyt kauhulla nuoria sooloartisteja, jotka kamppailevat sosiaalisen median paineiden ja kritiikin kanssa, Petra kertoo. 

Tiktakin nettisivuilla oli kuitenkin palsta, jonne pystyi lähettämään kysymyksiä. Heitä kuitenkin suojeltiin vahvasti promootioihmisten osalta. 

- Promotyypit seuloivat sieltä kaiken roskan ja ilkeät kommentit pois, joten meitä suojeltiin siltä osin tietoisesti, Petra lisää. 

Sen sijaan meno keskustelupalstoilla saattoi kasvaa villiksi. Palstoilla kirjoiteltiin ilkeitä asioita bändin jäsenistä. Emppu kertoo, että aina välillä heikkoina hetkinä hän saattoi käydä katsomassa kirjoituksia, mutta katui sitä. 

- Keskustelupalstoilla oli henkilökohtaisia asioitakin, mutta onneksi pääsimme tukeutumaan toisiimme. Meitä oli kuitenkin kuusi henkilöä. Keikoilla sen sijaan tuli sen verran positiivista palautetta, että se jäi kuitenkin ensimmäisenä mieleen, Emppu kertoo. 

Lue myös: Tiktak tekee yllätyspaluun: "Olemme itsekin yllättyneitä"

Kilpailut

Uusimmat