Suomirokkarin juoksupäiväkirja, osa 1: Tavoitteena 42 000 askeleen koitos
Kalle Ahola kirjoittaa SuomiRockille blogia juoksemisesta ja musiikin tekemisestä.
Syksy 1979. Herttoniemi-päivän neljänsadan metrin juoksukilpailu, sarja seitsemänvuotiaat. Viiletän radan ympäri puolessatoista minuutissa. Tapahtuman juontaja Niilo Tarvajärvi pujottaa palkintojen jaossa kaulaani KOP-pankin sponsoroiman kultamitalin, johon kotona isäni kaivertaa voittoajan.
Talvella kaksi vuotta sitten toteutui pitkäaikainen haaveeni ja pääsin pakenemaan Suomen talven pimeyttä ja pakkasia Teneriffan valoon ja lämpöön. Suunnitelmanani oli kirjoittaa laulut seuraavalle albumilleni ja laittaa itseni samalla kuntoon. Nyt uusi "Valo jota hengitän" -albumi on valmis ja sen julkaisun alla yritän juosta ensimmäisen maratonini.
Palasin tänä talvena Teneriffalle ja tässä blogissa kerron valmistautumisestani 42000 askeleen koitokseen. Olen lukenut jonkin verran juoksuoppaita mutta soveltanut niitä erittäin vapaasti. Talven aikana vyön alle on kertynyt kolme puolimaratonia ja viisi 6-12 kilometrin polkujuoksutapahtumaa vuoristossa. Kilpailuissa on ollut mahtava tunnelma. Ja niiden myötä lienen pian saanut täyteen aivan kaikki mokat mitä aloitteleva juoksuharrastaja voi tehdä. Maratonkunnossa en vielä ole mutta onneksi Madridin Rock'n'Roll Marathon 2018 -juoksuun on aikaa vielä yli viisi viikkoa.
(kuva: Anu Palander)
Seuraava välietappi on Trail Vilaflor Fuentealta (12km) ensi sunnuntaina. Se juostaan 1333-1745 metrin korkeudessa Etelä-Teneriffan vuoriston havumetsävyöhykkeellä. Korkeuseroa on saaren polkujuoksujen keskivertoon nähden vähän joten reitti on nopea lukuunottamatta viimeisten kilometrien jyrkkää nousua ja sitä seuraavaa laskua. Kävin tutustumassa reittiin tiistaina. Mukanani oli ihan pätevä kartta mutta Helsingin Jyryn suunnistuskoulun opeista on sen verran aikaa että eksyin reitiltä jo muutaman kilometrin jälkeen.
Kellot ja mobiililaitteet kun ovat pannassa, ne toki auttaisivat muutamissa asioissa mutta pilaisivat flown. Minulle juoksemisen autuus tulee ajantajun katoamisesta. Jos tarkistaisin kellosta mikä on pulssini tai olenko jäljessä tavoiteajasta koko hommasta katoaisi olennaisin. Mutta eksymisestä huolimatta sain hyvää treeniä ja tuntumaa Vilaflorin maastoon; alkuosa juostaan irtokiviä pursuavalla metsätiellä jossa pitää malttaa ja säästellä voimia reitin raskaaseen loppuosaan.
(kuva: Anu Palander)
Ekan polkukilpailun juoksin viime joulukuun alussa. Lähdin juoksutoverieni Heimon ja Kain huoltajaksi mukaan saaren koillisosaan Teguesten El Infierno -tapahtumaan. Olin aiemmin päättänyt että en juokse kilpaa poluilla. Täällä useat reitit kun ovat vaarallisia jo patikoidessakin. Ja maisemista nauttiminen on juostessa vaikeaa kun joka askelta pitää varoa. Toisaalta lempilenkikseni oli valikoitunut viiden kilometrin pituinen ja kolme jyrkkää nousua sekä laskua sisältävä Shakira Loop -polkureitti (Pohjois-Teneriffan Puerto de la Cruzin laidalta Playa El Bollullon kautta Baranco de Shakiraan). Eli olin jo saanut harjoitusta.
(kuva: Kalle Ahola)
Minulla oli juoksukamat mukana Teguestessa ja osallistujien silmistä hehkuva adrenaliini tarttui. Sain paikalle saapumatta jääneen juoksijan zipin, maksoin osallistumismaksun yhdeksän euroa ja allekirjoitin sopparin jonka sisältö jäi arvoitukseksi. Heimon ja Kain mukaan Carrera de Montaña El Infierno on yksi Teneriffan helpoimmista polkujuoksuista. Niinpä olikin yllätys että reitissä noustiin ensin jyrkästi 5km:n ajan vuoren huipulle. Sitä seurasi hetki loivaa laskua, uusi nousu ja sen jälkeen infernaalisen jyrkkä laskeutuminen kohti maalia. Tässä vaiheessa alkoi ohitseni painella juoksijoita tuulennopeudella. Polku oli kapea, täynnä teräviä kiviä mutta se ei näiden Tinerfeñojen menoa haitannut. Sisuunnuin kun ylämäessä jopa itseäni enemmän puuskuttaneet kaverit painoivat kepeällä jalalla ohi ja aloin lasketella polkua alas nopeammin ottaen riskejä enemmän kuin olin ennakkoon suunnitellut.
(kuva: Kalle Ahola)
Vika kilometri oli asfalttia ja otin jonkinlaisen loppukirin. Maalissa kaikille osallistujille lykättiin kouraan pullo paikallista punaviiniä. Etiketissä seisoi tuimana Teneriffan akuperäisasukkaiden Guanchien tämän alueen viimeinen heimopäällikkö Tegueste. Olin aivan puhki mutta tästä alkoi El Infiernon mukavin osuus. Järjestäjät Nekes Trailistä tarjosivat herkullista paellaa ja kyytipojiksi palauttavat oluet. Palkinnot jaettiin, musiikki soi, ihmiset olivat yhtä hymyä ja tämä hienosti järjestetty urheilutapahtuma muuttui pienimuotoiseksi kyläfiestaksi.
(kuva: Kalle Ahola)
Teguestestä jäi niin hyvä fiilis että seuraava polkujuoksu olikin sitten edessä jo kolme päivää myöhemmin Suomen täyttäessä sata vuotta. Vertical de Candelarian polkujuoksu oli omistettu AC/DC:n Malcolm Youngin ja kolme vuotta aiemmin menehtyneen juoksijan Francisco Brito Chinean muistoille. Mutta lisää tästä "Pacojen" muistojuoksusta sekä tunnelmista ensi sunnuntain Vilaflor Traililla käyn läpi seuraavassa blogissani maanantaina.
(kuva: Anu Palander)
Hyvät viikonloput kaikille Radio Suomirockin kuuntelijoille!
-Kalle
