Suomirokkarin juoksupäiväkirja, osa 2: Kisa yllä pilvien, polku reunalla rotkojen
Syksyllä 1980 aloitan peruskoulun toisen luokan Suomalais-venäläisessä koulussa Etelä-Kaarelassa. Lukujärjestyksessä on useina aamuina ensimmäinen oppitunti vapaa ja ehdin juoksemaan aamulenkin. Tuolloin kierrän Herttoniemen urheilukentän kilometrin pituisen pururadan ennen aamiaista ja tunnin koulumatkaa kolmella eri bussilinjalla Kaarelaan. Pelaan Herttoniemen tovereissa jalkapalloa; vuotta vanhempien kanssa piirisarjaa ja omanikäisteni kanssa turnauksia, joissa olen jengin kapteeni. Isälleni olen ilmoittanut että minusta tulee aikuisena Brasilian liigan ammattifutari. Hertsikan kentän laidalla katson usein häpeillen miten HerTon edustusjoukkue häviää vastustajilleen Helsingin piirin neljännessä divisioonassa. Ihmettelen miten aikuiset miehet voivat olla noin kehnoja pelaajia...tietämättä että en itse tule koskaan pelaamaan nelosdivaria ylempänä.
Vajaat neljäkymmentä vuotta myöhemmin haaveeni on maanläheisempi ja hyvin keski-ikäinen: juosta 42 000 askelta ja selvitä siitä hengissä. Talven aikana olen ollut korkean paikan leirillä Teneriffalla ja laulunkirjoitustyön lomassa treenannut sekä osallistunut juoksutapahtumiin. Eilen oli vuorossa Vilaflor Fuentealtan kahdentoista kilometrin polkujuoksu.
Saavuimme Vilaflorin pikkukylään pilvien yläpuolelle tuntia ennen juoksun alkua. Kaunis kylä sijaitsee 1400 metrin korkeudessa. Se on kuuluisa historiallisista kortteleistaan, Teneriffan symbolikukasta Tajinastesta (suom. Kuningatarneidonkieli) ja kilpailua sponsoroivasta pullovedestä. Tapahtumassa juostaan 40, 30, 20 tai 12 kilometrin matkat. Itse osallistun tähän viimeiseksi mainittuun aloittelijoiden pikamatkaan.
Oma juoksuni lähtee käyntiin hyvin: maltan pitää vauhdin itselleni sopivana ja onnistun olemaan kompuroimatta ensimmäisten kilometrien aikana ruuhkassa kivikkoisella metsätiellä. Neljän kilometrin kohdalla vesipisteen jälkeen alkaa ensimmäinen pitkä nousu. Saan hyvän kirittäjän oranssipaitaisesta naisesta jonka kanssa ohittelemme toisiamme vuorotellen seuraavien kilometrien aikana. Naisella on kevyempi askel kuin minulla, mutta hän puuskuttaa välillä enemmän, joten olemme suhtkoht samalla kuntotasolla.
Noin yhdeksän kilometrin kohdalla alkaa viimeinen pitkä ja raskas nousu, mistä minua on varoitettu etukäteen. Yritän kavuta sen kunnialla niin, että jalat eivät silti olisi liian maitohapoilla viimeisen kilometrin jyrkässä laskeutumisessa maaliin. Ylhäällä vuoren laella avustaja näyttää oranssipaitaiselle naiselle sormimerkein että hän on kolmantena sarjassaan. Alamäki alkaa, sinnittelen hänen kannoillaan ja saan hyvää apua askelvalintoihin.
Pian reitti kääntyy kapean vaaralliselle polulle. Oranssipaitainen saa kiinni toisena olevan kilpakumppaninsa. Ohitus näyttää karmivalta kun naiset vaappuvat lujassa vauhdissa hetken rinnakkain kapealla jyrkällä polulla, jonka vasemmalla puolella vaanii tappava pudotus rotkoon. Oranssipaitainen jatkaa nopeaa vuorikaurismaista tanssiaan alas kohti maalia ja kadotan hänet näkyvistäni.
Maalissa käyn kiittämässä ja onnittelemassa kirittäjääni. Oranssipaitainen esittäytyy Noraksi, kertoo olevansa kotoisin Saksasta ja vaihtaneensa 400-800 metrin ratajuoksut pidempiin matkoihin sekä polkujuoksuun muutettuaan Teneriffalle.
Valossa ja varjossa vuorotellen huilailun jälkeen on aika siirtyä terassille palauttavan juoman pariin. Olen aivan sipissä mutta myös autuaan onnellinen. Seuraavan muutaman tunnin aikana 20, 30 ja 40 kilometrin urheita juoksijoita saapuu maaliin ja kaikki saavat rumpuryhmän säestyksellä raikuvat aplodit. Voittajien askeleet ovat vielä loppusuorallakin uskomattoman kevyennäköisiä.
On tasan viisi viikkoa aikaa Madridin Rock' n’ Roll Maratoniin. Vielä kolme kuukautta sitten olin pyörtyä Vilafloria puolta lyhyemmän kilpailun lopussa Vertical de Candelariassa. Joten toivo elää, täältä tullaan Madrid!
Päivät vyöryvät kuin pilvet ylitsemme,
jos emme elä nyt emme elä myöhemminkään,
yöt hohtavat hopeista valoa,
jos emme elä nyt emme ole eläneet koskaan.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille Radio Suomirockin kuuntelijoille!
-Kalle