Kuva: Anu Palander
Suomirokkarin juoksupäiväkirja, osa 4: Levottomat jalat
Kalle Ahola kirjoittaa SuomiRockille blogia musiikin tekemisestä ja juoksemisesta.
Vuonna 1982 radiossa ja c-kasettinauhureissa soi Hassisen Koneen Levottomat jalat -hituri. Saarioinen lanseeraa vuosittain jopa 15 miljoonaa kappaletta myyneen Kingis-jäätelöpuikon. Itselleni vuoden kohokohtia ovat futispelit uuden seurani Pihlajanmäen PK-35:n punaisessa paidassa. Vaikka itse en asu Pihliksessä uudet pelikaverini ottavat minut reilusti mukaan jengiin.
Garachicon kahdeksan kilometrin juoksu lauantaina oli osa Earth Hour -kampanjaa. Vähän kello puoli yhdeksän jälkeen lähdin matkaan muutaman sadan muun osallistujan kanssa. Otsalamppujen valossa kipitimme läpi kaksi neljän kilometrin lenkkiä: ensin kirkkoaukiolta mukulakivikatuja pitkin kaupungin laidalle, josta nousimme asfalttitietä viereiseen kylään ja sitten takaisin alas Earth Hourin pimentämään kaupunkiin.
Kokemus oli hauska. Pimeässä oma leppoisa vauhti tuntui nopeammalta kuin se oli ja varsinkin mukulakiviosuudella oli haastavaa arpoa askelkuvioita otsalampun kapeassa heiluvassa valokeilassa.
(kuva: Anu Palander)
Ennen juoksua huomasin ajatukseni harhailevan jo kuukauden päässä siintävässä maratonissa. Sain neuvon englantilaiselta veteraanijuoksijalta Joelta: "kerro puolimaratonaikasi kahdella ja lisää siihen kaksikymmentä minuuttia." Eli minun pitäisi juosta maraton alle neljän tunnin. Tämä ajatus tuntui erittäin epämiellyttävältä.
Muistin kaverini Harrin kertomuksen isänsä maratonharrastuksesta 80-luvulta. Vuoden säntillisen ja ohjekirjojen mukaisen treenauksen jälkeen koko perhe lähti viikonlopputelttaretkelle kannustamaan isän maratonsuoritusta. Kaikki piti olla reilassa mutta perheen pää jäi tavoitteestaan neljän tunnin alituksesta muutaman minuutin. Viikonloppu oli pilalla ja maraton jäi isän ainoaksi. Ja aiheesta ei puhuttu enää koskaan.
(kuva: Anu Palander)
(kuva: Anu Palander)
Garachicon kisa huipentui loppufiestaan. Maalissa törmäsin uuden juoksuseurani C.D.Carreritas Pa Las Patasin varapresidenttiin Manueliin ja pian joukkoon liittyivät myös hymyilevät seuratoverini Jose, Hugo ja Kai. Alunperin syyni aloittaa kuntojuoksu oli puhtaasti terveydellinen. Mutta nyt huomaan löytäneeni huipputyyppien seuraan joiden kanssa lenkkien ja kisojen jakaminen on harrastuksen hauskin osa.
Juoksijatoverini Kai, joka on todellinen Elmo, Keith Richardsin ikäinen mutta parantelee liukuhihnalla omia ennätyksiään ja pokkaa palkintoja podiumeilla, lähettää seuraavana aamuna fiilikset hyvin kiteyttävän viestin:
"Huomenta. Juoksut taas juostu. Mukava tapahtuma, eikä mitään haavereita. Kellon muistin siirtää, jos sillä nyt mitään vaikutusta on meitin elämään. Jäi juoksumoodi päälle, kun iltasella juostiin, enkä meinannut millään nukahtaa. Oli levottomat jalat, levottomat jalat."
Mukavaa viikkoa SuomiRockin kuuntelijoille!
(kuva: Anu Palander)
(kuva: Anu Palander)
(kuva: Anu Palander)
-Kalle
