Kuva: Handout

Riku Nieminen loistaa Juicen roolissa - katso elokuvan virallinen traileri

19.10.2018 10:10 - Senja Rapila

Elokuva saa ensi-iltansa 26. joulukuuta.

Juice Leskisen elämästä kertovasta Juice-elokuvasta on julkaistu vihdoin kokopitkä traileri.

Elokuvassa edesmennyttä suomalaislegendaa näyttelee Putouksesta tuttu Riku Nieminen. Elokuvassa suomalaisnäyttelijä pääsi haastamaan itsensä, nimittäin näyttelemisen lisäksi hän myös laulaa elokuvassa.

Voit katsoa uuden trailerin alapuolelta.

Riku Nieminen on aiemmin kertonut, että roolityö on ollut hänen uransa ehdoton kohokohta, vaikka projekti oli haastava.

- Juicen roolityö on tähänastisen näyttelijäurani ehdoton kohokohta, suuri haaste ja etuoikeus. Elokuvan tekeminen oli opettavainen prosessi, henkisesti ja fyysisesti menin ajoittain äärirajoilla. Se oli myös vaikein roolityö, jonka olen saanut tehdä, Nieminen sanoo tiedotteessa.

Juice-leffa perustuu Antti Heikkisen kirjoittamaan Juice-elämäkertaan Risainen elämä, ja elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Antti Heikki Pesonen.

Elokuva saa ensi-iltansa 26. joulukuuta. Muusikon kotikaupungeissa Kuopiossa ja Tampereella leffan pääsee kuitenkin näkemään jo tätä aiemmin, 21. joulukuuta.

Lue myös: Riku Niemisen Juice-roolityöstä ensimmäinen kunnon maistiainen - "Näyttelijäurani kohokohta"

Lue myös: Ei herkille! Ahdistava valvontakameravideo esittelee aidoksi väitettyjä kummituksia

Kilpailut

Uusimmat