Kuva: Tuukka Kiviranta

Elonkerjuu-yhtye julkaisee uuden levyn syyskuussa – katso uunituore musiikkivideo Sydän edellä

16.08.2019 13:15 - Emmi Moilanen

Yhtyeen uusi albumi ilmestyy 13. syyskuuta.

Elonkerjuu-yhtye julkaisee uuden XX nimeä kantavan albumin 13. syyskuuta. Tuore Sydän edellä -sinkkubiisi antaa esimakua tulevasta, ja kappaleeseen on julkaistu myös tunnelmallinen musiikkivideo.

- Kappale on sävelletty Koskenkorvan kylässä, minun oman tupani yläkerrassa, yhtyeen solisti Osku Ketola kertoo biisin synnystä.

- Toiset meistä navigoivat matkaansa järjellä ja toiset taas tunteella, viisaimmat ehkä molemmilla. Uskaltaa on silti pakko, Ketola kuvailee.

Edellisen levynsä yhtye julkaisi viisi vuotta sitten, vuonna 2014. Syyskuussa julkaistavan albumin myötä Elonkerjuu juhlistaa myös 20 vuotista taivaltaan. Yhtyeen aikaisempi single Elämäntuli sai kuulijoilta positiivisen vastaanoton, ja yhtye on kiertänyt ahkerasti ympäri Suomea levyn teon oheessa.

- Koko orkesteri alkaa olla huikeassa vireessä, Ketola toteaa.

Elonkerjuu lupaa, että tulevalta levyltä löytyy ”uutta kulmaa ja vanhaa vakiintunutta.” Koko 20-vuotias tunnekirjo kuuluu albumin kokonaisuudessa, sillä matkan varrelle on mahtunut paljon.

”Tätä levyä ei olisi kaiken järjen mukaan pitänyt ilmestyä. Kaikesta huolimatta Elonkerjuu kokosi rantunsa ja etenee sydän edellä, sydän verellä ja järki kaukana perällä kohti seuraavaa vuosikymmentä,” yhtye toteaa tiedotteessaan.

Voit katsoa Sydän edellä -kappaleen tuoreen musiikkivideon alta.

Lue myös: Elonkerjuun uusi kappale luo voimaa suurten elämänmuutosten keskelle - katso uunituore musiikkivideo

Uusimmat