Kuva: AOP

Rami Malek Bond-pahiksen roolistaan: ”Laitoin Daniel Craigille mahdollisimman paljon painetta”

17.02.2020 14:45 - Roy Kokkonen

Bohemian Rhapsody -tähti näyttelee Bondin vihollista uusimmassa 007-elokuvassa No Time To Die.

Rami Malek, 38, kertoo Esquiren haastattelussa, millaista oli kuvata yhteisiä kohtauksia James Bondia esittävän Daniel Craigin, 51, kanssa. Malek näyttelee James Bondin vihollista tulevassa No Time To Die -elokuvassa.

- Laitoin Craigille mahdollisimman paljon painetta saadakseni yhteiset kohtauksemme kameran edessä näyttämään rajuilta ja mahdollisimman aidoilta, Malek kertoo.

Hän kuvailee miesten yhteistyön olleen "kahdenvälisesti kunnioittavaa" ja "filosofisesti aggressiivista".

25. James Bond -elokuva jää Daniel Craigin viimeiseksi. Edellinen 007-elokuva Spectre julkaistiin viisi vuotta sitten, ja menestyspaineet tuotannolla ovat kovat.

Elokuvan tuotanto alkoi aikataulusta jäljessä. Malek tuli mukaan produktioon vasta myöhäisessä vaiheessa, joten aikaa ei jäänyt harjoittelulle. Näyttelijä tuli suoraan kuvauksiin.

- Tuotanto oli aikataulupaineiden alla, Malek muistelee.

Daniel Craig James Bondin roolissa. (kuva: AOP)

Rami Malek voitti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon roolisuorituksestaan Freddie Mercuryna menestyselokuvassa Bohemian Rhapsody.

- Olin äärimmäisen hermostunut Bohemian Rhapsodyn kuvauksissa. Elokuvan suosion myötä sain kuitenkin itsevarmuutta, joka suojasi myös No Time To Dien kuvausten ajan. Se esti ahdistuksen, joka olisi voinut vaivata näin ison roolin edessä.

Vaikka Malek kertookin luoneensa tarkoituksella kitkaa kuvauksissa, Daniel Craig oli vaikuttunut miehen näyttelijänsuorituksesta.

- Olen vastuussa näistä elokuvista, Craig sanoo.

- Koneisto elokuvan takana voi olla päätähuimaava. Bondia suurempia elokuvia ei juuri ole, joten halusin varmistaa, että Rami pystyi laskeutumaan jaloilleen tullessaan kuvauksiin. Hän oli kuitenkin valmis jo ennestään.

Odotettu No Time To Die saa ensi-iltansa Suomessa 3. huhtikuuta 2020. Craigin ja Malekin lisäksi elokuvassa nähdään Léa SeydouxLashana Lynch sekä Ben Whishaw.

Katso elokuvan traileri täältä tai alta:

Lue myös: Billie Eilishin Bond-tunnuskappale julkaistiin - kuuntele

Lue myös: Seuraava James Bond ei ole nainen, tuottaja vahvistaa - saattaa kuitenkin olla tummaihoinen

Lähde: Esquire

Kilpailut

Uusimmat