Kuva: Lauri Kujanpää

Herra Ylpön kaunis kirjoitus sai somen liikuttumaan: "Tämä antoi paljon voimaa"

17.03.2020 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Vaikeiden aikojen keskellä täytyy puhaltaa yhteen hiileen.

Herra Ylppö, 47, julkaisi omalla Instagram-tilillään kuvan, jonka yhteydessä oleva teksti on luonut ihanaa valoa ja toivoa vallitsevaan nykyhetkeen.

Kirjoituksessa Ylppö toteaa, että tietää hallitsevan koronatilanteen olevan suuri pala monen ihmisen mielenterveydelle. On rahahuolia ja parisuhdekin saattaa rakoilla.

"Tämä aika on monen ihmisen mielenrauhalle paha. On rahahuolia ja allerginen nuha. On huoli lapsista tai vanhemmista. On liikaa töitä tai liian vähän. Ehkä kämppä on homeessa tai suhde puolisoon. Ja nyt. Pandemia nostaa kaiken skeidan toiseen potenssiin.
Haluan tsemppaa ja sanoa, että ottakaa yksi asia kerrallaan. Ei koko möykkyä voi niellä. Hoidetaan ongelmat yksi kerrallaan, pieninä paloina. Tehdään mahdollisimman hyvin kaikki pienet asiat. Sillä isoja asioita ei ole," mies kirjoittaa.

Kirjoituksessa Ylppö peräänkuuluttaa ennen kaikkea sitä, että kaikkea ei tarvitse korjata kerralla. Kaikelle pitää antaa aikaa. Samalla hän muistuttaa siitä, että nyt jos koskaan meidän tulisi kuunnella ja auttaa lähimmäisiämme. 

"Tsekataan frendien perään, puhutaan, avaudutaan, pyydetään apua jos ei jakseta. Tällä hetkellä monikaan ei jaksa. Ainakaan ilman apua.

Pannaan ongelmat viipaleiksi," Ylppö päättää kirjoituksensa.

Miehen kirjoitus on otettu ilolla vastaan sosiaalisessa mediassa ja se onkin kerännyt hehkutusta. 

"Hyvä kirjoitus. Tämä antoi paljon voimaa."

"En olisi osannut tätä paremmin sanoa."

"Erittäin hyvin sanottu."

Koko tekstin ja kaikki kommentit pääset katsomaan alta. Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen myös täältä.

Lue myös: Vaimo jätti Herra Ylpön tämän syntymäpäivänä, ero johti suljetulle osastolle: 'Menetin järkeni'

Lue myös: Rankan avioeron kokenut Herra Ylppö saa härskejä ehdotuksia: "Olen saanut ryhmäseksikutsuja"

Kilpailut

Uusimmat