Kuva: AOP

Nightwish-laulaja muistuttaa luonnon tärkeydestä - "Maapallosta on pidettävä huolta"

19.03.2020 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nightwish julkaisee uuden albumin 10. huhtikuuta.

Nightwish-laulaja Floor Jansen, 39, kertoi FaceCulture-julkaisun haastattelussa luonnon tärkeydestä. Hän sanoi muun muassa, että maapallosta on pidettävä huolta.

- En ole niitä ihmisiä, jotka masentavat ilmastojutuilla, mutta on selvää, että maapallosta täytyy pitää huolta. Olemme jo hyvällä kurssilla, mutta vielä täytyy tehdä paljon asioita.

Jansen myös sanoi, että luonto on hänelle tärkeä paikka ladata akkuja.

- Minulle luonto on todella tärkeä asia siinä, miten saan ladattua akkujani. Tarvitsen sitä fiilistä, että olen keskellä ei mitään ja maailma on puhdas ja rauhoittunut. Luonto antaa minulle ultimaattisen rauhan.

Jansenin mielestä ihmisen pitäisi muistaa, että ihmiset ovat osa luontoa.

- Minusta välillä tuntuu, että ihmiset unohtavat sen, että mekin olemme osa luontoa ja osa luonnollista maailmaa. Meidän erot esimerkiksi simpanssien kanssa ovat hyvin pienet, jos katsotaan DNA:ta. Meidän ei pidä unohtaa sitä, mistä tulemme ja missä olemme.

Nightwish on tehnyt yhteistyössä hyväntekeväisyysjärjestö World Land Trustin kanssa videon, jossa kuullaan heidän uusi kappaleensa. Voit katsoa videon täältä.

Nightwish julkaisee uuden  Human :II: Nature -albumin 10. huhtikuuta.

Lue myös: Tuomas Holopainen sävelsi uuden Nightwish-albumin laulajille - "Täysi potentiaali käyttöön"

Lue myös: Nightwish julkaisi toisen singlensä tulevalta levyltään - laulajana Troy Donockley

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat